perjantai 6. elokuuta 2021

TAOn maalareille huippumenestys kevään Taitaja2021-kilpailuissa

Ylpeinä ja iloisina esittelemme: 

TAOn maalariopiskelija Susanna Jansson nappasi kultaa  Oulussa pidetyssä ammattitaidon SM-kilpailuissa toukokuussa. 

Vaatimaton Susanna kertoo, että voitto tuli jopa hieman yllätyksenä, sillä kiire ja paine olivat melkoisia. Valmentaja Mari Jokisen mukaan Susanna vahvuuksina olivat lähes virheettömät nauhoitukset ja ylitasoitukset. Myös kokemusta ja itsevarmuutta tällä nuorella naisella on roppakaupalla, sillä hän on jo yläasteikäisestä saakka päässyt alan töihin äitinsä mukana  harjoittelemaan. 



TAOn menestystä täydensi vasta ykkösluokkalainen Josefina Satto, joka sijoittui samaisessa maalaus ja tapetointi -lajissa neljänneksi. Josefinan urheilutausta näkyy valmentajan mukaan vahvasti tekemisessä ja asenteessa. Motivaatio on kohdillaan, ja silloin kaikki onnistuu ja hoituu - tehokkaasti!


TAOn koko väki onnittelee taitavia maalareita. Koululla tarjottiin heidän kunniakseen ansaitusti mitalikahvit ja molemmat tytöt saivat Taitaja-kisoihin osallistumisestaan myös erikoisstipendit!