Tulevan ystävänpäivän kunniaksi TAOssa on hempeilty jo etukäteen. TAOhjaamo, opiskeluhuolto ja opiskelijakunnan hallitus yhdessä järjestivät alkuviikosta Kuis kulkee -tapahtuman, jossa tarjolla oli nameja sekä juttuseuraa.
perjantai 13. helmikuuta 2026
Ystävänviikon sydämellinen tunnelma saatteli TAOlaiset talvilomalle
Tulevan ystävänpäivän kunniaksi TAOssa on hempeilty jo etukäteen. TAOhjaamo, opiskeluhuolto ja opiskelijakunnan hallitus yhdessä järjestivät alkuviikosta Kuis kulkee -tapahtuman, jossa tarjolla oli nameja sekä juttuseuraa.
tiistai 9. joulukuuta 2025
Tutkintotodistuksia, valkolakkeja ja stipendejä - Onnea valmistuneille!
![]() |
![]() |
![]() |
Syyslukukauden valmistujaisjuhlaa vietettiin perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivää edeltävänä perjantaina. Rehtori Pirjo Ylönen korosti onnittelupuheessaan ammatin tärkeyttä. Vaikka ajat ovat hankalat, ammattiosaamisella on arvoa!
![]() |
![]() |
![]() |
Juhlassa lakitettiin myös kaksi uutta ylioppilasta. Onnea kaksoistutkinnon suorittaneille Kasperille ja Vivecalle sekä kaikille muillekin valmistuneille! Menestystä sekä työhön että jatkoon!
Ohessa muutaman valmistuneen opiskelijan esittely:
![]() |
| Maalariksi valmistuneista kuvan julkaisulle antoivat suostumuksen vasemmalta lukien Aava Liukko, Peppi Lähdenoja, Ilona Junnila ja Emilia Kemppainen. |
Ronja Uusitupa valmistui myös rakennusmaalariksi. Tutkinnon nimi on pintakäsittelyalan perustutkinto. Hänen mielestään parasta opiskelussa ovat olleet kaverit ja koko koulun hyvä ilmapiiri. Jatkosuunnitelmana Ronjalla on hakea alan töitä.
![]() |
| Nico Honkanen kuvassa vasemmalla opettajansa Petri Helmiön kanssa. |
Nico Honkanen suoritti vastikään pintakäsittelyalan perustutkinnon ja tutkintonimikkeenä on lattianpäällystäjä. Opiskelussa hänen mielestään parasta on ollut tiimityö. Kaikkien kanssa hän on tullut juttuun, ja apua on saanut aina tarvittaessa. Näitä seikkoja hän myös pitää omina vahvuuksinaan. Opettajien saatavat neuvot ovat myös olleet hänelle mieleen. Työkokemusta Nico on saanut työharjoittelusta Finn Epoxista, jossa hän pääsi tekemään massalattiapäällysteiden asentamista.
Jatkossa Nico haluaisi päästä kokoaikatyöhön omalle alalle. Jos tämä ei onnistu, vaihtoehtona voisi olla myös jatko-opiskelu.
![]() |
| Uunituoreet sisustajat vasemmalta oikealle: Juhana Mäkelä, Jenna Siira, Kasper Rätsep, Viveca Nyblom ja Emilia Jalonen sekä luokanvalvoja Susanna Engblom. |
Emilia Jalonen, Viveca Nyblom ja Kasper Rätsep valmistuivat myös sisustajiksi. Heidän mielestään parasta opiskelussa ovat olleet ystävät ja tsemppaavat opettajat. Vahvuuksinaan ystävät pitävät yhteistyötä ja ahkeruutta. - Olemme aina positiivisia, he kertovat. Työkokemusta kolmikko on saanut asiakaspalvelutehtävistä alan myymälöistä. Jatkosuunnitelmissa siintää välivuoden pitäminen työn merkeissä. Sen jälkeen he suuntaavat jatko-opintoihin.
![]() |
| Eugen Kirjanen (vas.) valmistui restauroijaksi. Luokanvalvoja Antero Lipasti oli mukana juhlassa. |
![]() |
| Vastavalmistuneet pintakäsittelijät vasemmalta oikealle: Reetta Viitasalo, Fanny Korhonen ja Roni Ekholm sekä luokanvalvoja Lassi Moisio. |
![]() |
| Ammattitutkinnon suorittaneet verhoilijat yhteiskuvassa verhoilunopettaja Rosita Haapasaaren (vas.) kanssa. |
keskiviikko 20. elokuuta 2025
Samuelin-päivänä TAOssa saatiin ravintoa sekä mielelle että keholle
![]() |
Aurinko helli Samuelin-päivän viettoa TAO, Turun Ammattiopistosäätössä. Samuelin nimipäivän kunniaksi on TAOssa nimittäin ollut tapana järjestää jotain ohjelmaa koulun perustajan Samuel Koskisen kunniaksi. Maalarimestari Samuel Koskisen testamenttivaroilla on siis perustettu tämä Turussa toimiva ammattikoulu jo vuonna 1929.
![]() |
![]() |
Pääkoulun pihalle saapuessa ei voinut olla näkemättä Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen bussia, jossa oli jaossa tietoa nikotiinituotteiden vaaroista. Seuraavaksi huomio kiinnittyi koulukoira Pyryyn, joka sai rapsutuksia sieltä täältä. Tämä opinto-ohjaaja Päivi Sirkiän karvainen työpari on kaksivuotias labradorinnoutaja, joka on välillä tavattavissa koulussa myös keskiviikkoisin opon vastaanotolla.
![]() |
![]() |
Lisäksi opiskelijakunnan edustajat olivat jakamassa karkkia ja kertomassa omasta toiminnastaan kiinnostuneille.
Lounaaksi tarjolla oli herkkupizzaa koko koulun väelle. Mainio päivä!
Kiitos kaikille järjestäjille ja mukana olleille!
maanantai 28. huhtikuuta 2025
Sisustajaopiskelijat pääsivät tositoimiin Integration-tapahtuman somistusprojektissa
![]() |
Opiskelijat kertovat, että oli tosiaan pieni pettymys, kun tilaajalta tuli ilmoitus, etteivät he haluakaan niin kalliilta näyttävää sisustusta tapahtumaan. Oli nimittäin jo ehditty tehdä verhoilussa esim. rahin päällisiä, ja porukka oli ihan innoissaan. Tämä takapakki oli kuitenkin hyvää harjoitusta siitä, miten tilaaja voi käyttäytyä ja miten ammattitaitoisen suunnittelijan pitää ottaa muuttuvat toiveet huomioon. Opiskelijat olivat joka tapauksessa sitä mieltä, että lähtisivät uudelleenkin mukaan tämäntapaiseen projektiin, jos tulisi mahdollisuus. - Oikeassa projektissa oli kiva olla mukana. Saimme myös hyvää palautetta, opiskelijat iloitsevat. ![]() |
Somistettavina oli kaksi lavaa sekä aulan illallispöydät. Loppujen lopuksi valittu somistus oli opettaja Myrskyn mukaan aika minimalistinen. Illallispöydän saaristoteema näkyi muun muassa siten, että somisteena oli kiviä ja kaisloja. - Sekä minä että opiskelijat keräsimme näitä omalla ajallamme, naurahtaa Myrsky. - Se oli marraskuuta, eikä luonnossa ollut mitään vihreää. Joulu oli lähellä, mutta emme halunneet mitään jouluista. Kuivuneet kaislat toimivat kuitenkin hienosti. - Näin saimme edullisesti ja yksinkertaisesti tällaiset luonnonmukaiset pöytäsomistukset. Alun perin ideana oli, että aula olisi saaristoteemainen, toinen lava olisi ollut metsä ja iso lava olisi ollut teemaltaan kaupunki. - Meillä oli aikomus hankkia aitoja kuusia sinne toiselle lavalle ja Turun kaupungin siluettia suunniteltiin ison lavan taustaksi, mutta nämä visiot olivat sitten vähän liikaa toimeksiantajalle, hymähtää Myrsky. Loppujen lopuksi molempiin lavoihin tuli huonekalujen lisäksi kukkasomistusta. sunnuntai 6. huhtikuuta 2025
Restauroijaopiskelijat mukana Turun Akatemiatalon loistoa palauttamassa
![]() |
| Vasemmalta lukien Joonatan, Helena ja Siiri. Taustalla |
![]() |
| Siiri keskittyy scagliolaseinän vahaukseen. |
![]() |
| Marin tarkkaa työskentelyä helpottaa otsalamppu. |
Puukko, kirurgin veitsi ja hammaslääkärin työvälineitä on käytössä, kun Mari poistaa maalia juhlasalin parven koukeroisista puukaiteista. - Pidän tästä työstä todella paljon, sillä pikkutarkkaan tekemiseen saa todella paneutua, hän kertoo. - Kun pääsee vauhtiin, aika lentää, hän vakuuttaa. Hänen mielestään Akatemiatalo on mielenkiintoinen ja upea työkohde, ja työmaalle on ollut kiva tulla joka päivä. Paitsi työelämän käytäntöjä Mari kertoo oppineensa itsestään vahvuuksia ja heikkouksia. - Olen oppinut erilaisia koservointimenetelmiä, mutta pitäisi muistaa myös pitää enemmän taukoja, sillä työskentelyasennot ovat aika haastavia. Marin yleishavaintona on, että ennen on oltu luovia ja tehty erilaisia mukailumaalauksia, kun ei ole ollut esim. kiveä tai tiettyjä muita materiaaleja saatavilla.
Paitsi opiskelijoiden mielestä myös alan ammattilaiselle Turun Akatemiatalo on harvinaista herkkua. - Kyllä historia tuo lisämerkitystä kohteeseen, sanoo Helena.
- Lisäksi tämä rakennus on selvinnyt Turun palosta ja täällä on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Käsityötä on lattiasta kattoon, hän iloitsee.
![]() |
Helena Salo arvelee, että tulevina vuosina konservointi Senaatti-kiinteistön omistamassa Akatemiatalossa jatkuu, ja apukäsiä varmaan kaivataan edelleen. Tämä on TAOn restauroijille ilouutinen, ja halukkaita opiskelijoita koulutussopimusjaksolle on varmasti jonoksi asti.
tiistai 1. huhtikuuta 2025
Taitaja 2025 -finaalissa nähdään kaksi TAOn maalaria!
Jokisen mukaan Kira ja Jemina pääsivät viime syksynä koulutussopimusjaksolle työmaalle, jossa tehtiin tasoitetöitä. Sen ansiosta näihin töihin tuli paljon rutiinia. Käytännönläheiseen ammattitaidon suomenmestaruuskilpailuun kuuluu tasoitetöitä, seinän maalausta, kalusteen tai rakennusosan maalausta, tapetointia, erikoismaalaustyö ja kirjallinen tehtävä. Työaikaa on kaksi ja puoli työpäivää ja kilpailutehtävä täytyy suorittaa annetuilla työvälineillä, ohjeilla ja materiaaleilla sekä ottaen huomioon työturvallisuus ja kestävä kehitys. - Tässä on enää hurjan vähän aikaa finaaliin, toteaa valmentaja Jokinen. Lisäksi molemmat nuoret naiset ovat myös valmistumassa ammattiin tämän kevään aikana, joten myös ammattiosaamisen näytöt pitää saada kasaan sekä teoriaopinnot.
17-vuotias Kira Palmulehto on kotoisin Liedosta, ja hän on valmistumassa kahdessa vuodessa maalariksi. -Suoritteet ovat ihan hyvin kasassa, hän kertoo. Tähtäimessä valmistumisen jälkeen ovat ammattikorkeakouluopinnot
- Kiva oli tällä kerralla päästä ihan finaaliin asti, Kira toteaa. Hän osallistui nimittäin semifinaaleihin jo viime vuonna, mutta silloin finaalipaikka jäi haaveeksi, tosin harjoitusta maalarin työstäkin oli tuolloin vielä alle vuoden verran. Tällä kerralla finaalipaikka on totisinta totta, ja nuoren naisen tavoitteena on päästä mahdollisimman korkealle. - Rauhassa silti mennään, hän vakuuttelee. Omana vahvuutenaan Kira pitää tasoitetöitä, mutta aika tasaisesti kaikki työt sujuvat. Meneillään työsalilla oli haastattelun aikaan erikoismaalauksen harjoittelua.
Juuri 18 vuotta täyttänyt Jemina Törmänen on toinen TAOn Taitaja-finalisti. Lahden suunnalta, Artjärveltä kotoisin oleva nuori nainen oli iloisesti yllättynyt pääsystään finaaliin. - Harjoittelu on edistynyt hitaasti, mutta varmasti, hän kertoo. Erikoismaalauksen näyttöä juuri parhaillaan tekevä Jemina ei halua asettaa finaaliin tavoitteita. - Ihan chillisti haluan mennä, sillä ei menestyminen ole minulle mikään koko elämän suuri tavoite. Joka tapauksessa siitä tulee kiva kokemus, hän täsmentää. Hän uskoo, että kilpailussa auttaa se, että on tukiverkostoa ja luokkakaveri mukana. - Valmentajallamme Marilla on kokemusta kilpailuista ja tietoa alasta. Lisäksi hän tsemppaava, mutta kertoo myös virheet ja miten ne korjataan. Kaiken kaikkiaan Mari varmistaa, että meillä on henkisesti hyvä olla, tiivistää Jemina.
Toivotamme ahkeruutta harjoitteluun ja tsemppiä kevään isoon koitokseen molemmille kilpailijoille!
tiistai 11. maaliskuuta 2025
Avoimien ovien päivän tunnelmia Hämeenkadulta
perjantai 14. helmikuuta 2025
TAOn maalari Beata ensimmäisellä ammattitaitomaajoukkueen leirillä
perjantai 11. lokakuuta 2024
Syyslomagallup
Gallupissa haastateltiin kolmea opiskelijaa ja kahta henkilökunnan jäsentä kysymällä heiltä kolme kysymystä syyslomasta.
Ensimmäinen haastateltava oli maalarilinjalla oleva Milma.
Mitä teet syyslomalla?
“Menen moikkaamaan ukkia Itä-Suomeen ja oleskelen kavereiden kanssa.”
Millainen fiilis sinulle tulisi, jos olisit ainoa joka ei pääse syyslomalle?
“Ahdistus.”
Miten syyslomaa voisi viettää?
“Syöden hyvää ruokaa sekä viettää perheen ja läheisten kanssa aikaa ja ottaa lepiä.”
Toisena oli haastateltavana maalarilinjalta Silja.
Mitä teet syyslomalla?
“Hengaan kavereiden kaa, käyn iskän luona Kankaanpäässä ja nukun läskit päikkärit joka päivä.”
Millainen fiilis sinulla tulisi, jos olisit ainoa joka ei pääse syyslomalle?
“Tosi surullinen ja miettisin miksen päässyt ja ottaisin omatoimisen loman”
Mitä syyslomalla voisi tehdä?
“Viettää aikaa läheisten kaa ja lähtee reissuu johonki lämpimää.”
Kolmanneksi haastattelin opiskelija ohjaajaa Iiroa.
Mitä teet syyslomalla?
“Keskityn omiin opintoihin ja lepään.”
Millainen fiilis sinulla tulisi, jos olisit ainoa joka ei pääse syyslomalle?
“kyl varmaan olisin katkera.”
Mitä syyslomalla voisi tehdä?
“ Mennä vaikkapa syyskävelylle.”
Neljänneksi haastattelin opettajaa Eva-Mariaa.
Mitä teet syyslomalla?
“Lähden Madeiralle lomamatkalle mieheni kanssa.”
Millainen fiilis sinulla tulisi, jos olisit ainoa joka ei pääsisi syyslomalle?
“Kyllä se ketuttaisi.”
Mitä syyslomalla voisi tehdä?
“Voisi vaikka lähteä patikoimaan ja syödä hyvää ruokaa.”
Viimeiseksi haastattelin pintakäsittelijäopiskelijaa Iiristä.
Mitä teet syyslomalla?
“Oon kavereitten kaa ulkoo ja leikitää kuraleikkejä.”
Millainen fiilis sinulla tulisi, jos olisit ainoa joka ei pääsisi syyslomalle?
“Oisin very sad."
Mitä syyslomalla voisi tehdä?
“Opiskella.”
Jutun kirjoittaja: Sofia Etupaltta, 2. vuoden lattianpäällystäjäopiskelija










































