Näytetään tekstit, joissa on tunniste työniloa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työniloa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. toukokuuta 2024

TAOn maalari jälleen Taitaja-kisojen finaaliin



Maalaus ja tapetointi on 18-vuotiaan Iineksen laji
 nuorten SM-ammattitaitokilpailussa eli Taitajissa.

Alkuvuonna Turun Skanssissa pidettiin maalaus ja tapetointi -lajin Taitaja-semifinaali, josta jatkoon selvisi TAOn opiskelija Iines Nummelin. - Semifinaali oli ihan hauska kokemus, ja oikeastaan minulle itselleni jopa vähän yllätys, että pääsin finaaliin, hän kertoo. - Se oli helpompaa kuin ajattelin, eikä olisi yhtään tarvinnut jännittää. Ruuvien kannat  Iinekseltä unohtui semifinaalissa kitata, mutta tekevälle sattuu ja samaa virhe ei varmastikaan toistu itse finaalissa, joka pidetään Kuopiossa 
20. - 24.5.

Näkymä Skanssissa pidetystä semifinaalista.









Semifinaalien jälkeen Iines on keskittynyt työsaliharjoittelussa nimenomaan edellisvuosien kisatehtävien treenaamiseen. 
- Parasta aikaa harjoittelen tapetointia nurkkien ja kulmien yli. Yllättävän hyvin ovat tapetointiharjoitukset sujuneet, sillä hyvin muistin ja osasin nämä, iloitsee Iines. Aiempina vuosina kilpailutehtävänä on ollut myös teippimaalaus, jollaista Iines toivoisi tämänkin vuoden kisaan. - Sellainen jokin tarkkuutta vaativa tehtävä olisi kiva, hän toivoo. Muita Iineksen lempitöitä ovat muun muassa nauhoitus ja tapetointi. Finaalissa Iines tekee samalla myös yhden ammattiosaamisen näytön. Huoltajana toimivan maalausalan opettajan Mari Jokisen lisäksi arvokkaita neuvojaan Iinekselle ovat antaneet myös TAOn maalauslinjan muut opettajat Terhi Runsala ja Marja Viitaniemi. 

Tärkeää on harjoitella tapetointia 
myös nurkkien ja kulmien yli.

Kisap
Tapetointitreeniä koulussa.
aikalle tueksi ja turvaksi tulee paitsi Iineksen opettaja Mari, myös Iineksen perhe.  
 - En ole koskaan käynyt Kuopiossa, mutta nyt mukaan kannustamaan tulevat vanhempani, jotka viettävät samalla kesälomaa, kertoo turkulainen Iines. Hän ei ole asettanut itselleen tulostavoitetta tai liian suuria odotuksia, vaan pyrkii suhtautumaan nelipäiväiseen kilpailu-urakkaan rennosti. 


Oikein paljon peukkuja ja tsemppiä Iines! 



perjantai 25. marraskuuta 2022

TAOn avoimet ovet kiinnosti vierailijoita

Veneenrakennuslinjalla vierailivat muun muassa TAOsta
aiemmin veneenrakentajiksi valmistuneet Jyrki Blomqvist
 ja Teemu Naapila. Omaa projektiaan esitteli Petri Wilén.
Marraskuun pimeyden valopilkkuna TAOssa vietettiin perinteistä avoimien ovien päivää. Oppilaitoksen ovet olivat avoinna sekä opiskelijoiden läheisille että oppilaitoksesta muuten kiinnostuneille keskiviikkona 23.11. klo 11 - 18. 

Vierailla oli mahdollisuus tutustua koulun työsaleihin ja päästä kurkistamaan, miltä ammatillinen opiskelu käytännössä näyttää. Vieraita olivat opastamassa niin oppilaitoksen henkilökunta kuin tutor-opiskelijat. 

Opinto-ohjaaja Päivi Sirkiä esitteli TAOn sisustus-
koulutusta alasta kiinnostuneelle nuorelle
sekä hänen äidilleen. 

Maalariopiskelija Melina Mäkisen äiti ja kummitäti
kävivät tutustumassa TAOon, ja välillä nautittiin
pullakahvista koulun ruokalassa.







Sisustuslinjan opiskelija Johanna
Sippola esitteli oppilaitoksen tiloja
puolisolleen Juho Fagerströmille.  



Avoimien ovien päivänä tunnelma oppilaitoksessa oli positiivinen, ja pullatarjoilun perusteella paikan päällä  kävi päivän aikana noin 80 vierailijaa. 

Kiitoksia niin opiskelijoille kuin vierailijoille sekä henkilökunnalle mukavan tapahtuman onnistumisesta. 

Peruskoulun jälkeisen koulutuksen yhteishakuaika on 21.2. - 21.3., ja haku tapahtuu sähköisesti Internet-osoitteessa: www.opintopolku.fi. TAOssa on tarjolla yhdeksän eri käsityöammattia.

Lisäksi jatkuva haku koulutuksiin on meneillään koko lukuvuoden ajan. Lisätiedot: www.taos.fi






torstai 18. elokuuta 2022

Samuelin-päivänä TAOssa terveysbussin, Oskun ja TAOn oppilaskunnan esittelyjä

Syyslukukausi on alkanut TAOssa vauhdikkaasti, ja niin uudet kuin jatkavatkin opiskelijat ovat päässeet pukemaan haalarit ylleen. 

18.8. juhlistettin  TAOssa myös perinteisesti Samuelin-päivää, jolloin herkuteltiin kakkukahvilla koulun perustajan kunniaksi. 
Opiskelijat pääsivät päivän aikana tutustumaan TAOn oppilaskunnan toimintaan, ja uutta innokasta väkeä saatiin jo värvättyä iloiseen joukkoon. Nanna Nyblom ja Teemu Korhonen olivat kertomassa oppilaskunnan toiminnasta ja jakoivat TAO-tikkareita. 




Paikalla oli myös Osku road show, eli ammattiin opiskelevien opiskelijoiden etujärjestö esitteli toimintaansa. Oskulaiset tekivät TAOn opiskelijoiden kanssa mm. Tiktok-videon. 


Pääkoulun pihalla pääsi lisäksi tutustumaan Touko-terveysbussiin. Tätä toimintaa ylläpitää Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry. ja Ankkuri-hanke. Muun muassa pintakäsittelylinjan opiskelijat kävivät tutustumassa terveysbussin häkämittaukseen ja nikotiininäyttelyyn. 

Päivän päätteeksi TAOn toimiston väki valitsi keväällä linjoittain istutettujen auringonkukkien joukosta voittajaksi restaurointilinjan istutuksen. "Kolme kauniisti noussutta elävää auringonkukkaa, ja nuput näyttävät siltä, että näistä vielä pukkaa ihan oikeat auringonkukat", totesi arvovaltainen raati.