Näytetään tekstit, joissa on tunniste #työniloa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #työniloa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Leikkimielistä kisailua ja yhteistä puuhaa - siitä on TAO-päivä tehty

Sisustajien toimintapisteellä pääsi maalaamaan
yhteistä taideteosta. 

Iloiset maalin sekoittajat ja taitelijat.

Katutaidetta maalareiden tapaan. 

Ensimmäinen TAO-päivä keräsi vielä yhteen koko koulun väen ennen lähiopetuksen kohta alkavaa  kesätaukoa. Ihana kesäkuun alun aurinkoinen päivä hemmotteli opiskelijoita, jotka kisailivat ja puuhailivat muuta mukavaa eri toimintapisteillä. Oli yhteisötaidetta, kasvomaalauksia, käpylehmien tekoa, katuliiduilla taiteilua sekä monenlaista tarkkuutta ja pientä urheilullisuutta edellyttävää kisaa, kuten esimerkiksi leuanvetoa, frisbeen heittoa ja keilailua. Pintakäsittelylinjalla oli lisäksi upea ajoneuvonäyttely. 

Kiinteistönhoitajien toimintapisteellä pääsi
vetämään leukaa ja heittämään tikkaa.




Kaikilla toimintapisteillä kerättiin leimoja passeihin, joilla sai osallistua huikean palkinnon arvontaan. Kaksi onnellista sai päivän päätteeksi yhden päivän Ruisrock-lipun. Arvonnan suoritti Maalarikahvilan Kati. Verhoilulinja palkitsi lisäksi parhaimmat (ja yritteliäimmät) renkaan heittäjät opiskelijoiden tekemillä sisustustyynyillä. 

Restauroijien pisteellä askarreltiin käpylehmiä.




Mukava yhteisöllinen päivä sai hymyt huulille ja koko TAOn väen iloiseksi. Oppilaskunnan hallitus otti hienosti vastuuta järjestelyistä yhdessä opinto-ohjaaja Päivin kanssa. Koulukoira Pyry oli myös paikalla, jos jollekulle iski karvaterapian tarve, ja niitähän Pyryn onneksi riitti. 

Glitter-tatuointeja tarjoilivat maalarit. 


Koulukoiran Pyryn onnenpäivä, sillä
rapsuttajia riitti. 






Toimiston väki ihailemassa pintakäsittelijöiden
moottoriajoneuvojen näyttelyä. 


Oppilaskunnan hallitus ja keskellä Päivi-opo.


Onnelliset festarilippujen voittajat 
keittäjä-Katin kainalossa. 





 



Kiitos kaikille mukana olleille! Huomenna kokoonnumme vielä kevätjuhlaan ennen kesälaitumille pääsyä.


Keittiö tarjosi hodareita ja muuta herkullista
katuruokaa. Nam!


 


tiistai 4. lokakuuta 2022

Restauroijat ja maalarit ehostavat Koskisen-talon julkisivua


Hämeenkatu 24:ssa sijaitseva Koskisen-talo on
rakennettu Turun palon jälkeen 1820-luvun lopussa. 
Hämeenkatu 24:ssa sijaitseva Koskisen-talon puutalo saa tänä syksynä uudistetun julkisivun, kun TAOn restauroijat ja maalarit ovat yhdistäneet voimansa. - Restaurointialan opiskelijoiden opetustilana toimiva kiinteistö on oivallinen opiskelijatyökohde sen vuoksi, että opettaja on aina paikalla, kertoo restaurointialan opettaja Heidi Engström. 
Katuosuus piti vuokrata kaupungilta siksi ajaksi,
kun telineet ja sääsuoja hallitsevat katukuvaa.






Sijainti Turun keskustassa on varmasti myös opiskelijoiden mieleen. Katuosuus, johon pystytettiin telineet ja asennettiin sääsuoja, piti kuitenkin vuokrata Turun kaupungilta. Massiivisten telineiden asennuksesta huolehti telinealan yritys. 


Lahonneiden 
korjausta.

puuosien 

Opettaja Antero Lipasti on opastanut
 lahovaurioiden korjauksessa. 
Syyskuun puolivälin paikkeilla restaurointialan opiskelijat Johannes Himanen ja Lauri Mikkola ahkeroivat lahovauriokorjausten parissa. - Syöksytorven läheisyydessä rakennuksen julkisivun puuosat olivat pahoin kärsineet, mutta sorkkaraudalla lahonneiden osien poisto onnistui vaivatta, he kertovat. Ja talokin pysyy tukevasti paikoillaan, kun mitään kantavia rakenteita ei tarvinnut poistaa. - Tarkkaan pitää mitata, että korvaavat puuosat saadaan sopivan kokoisiksi, tähdentävät miehet. Helga Mikkola ja Hetta Mäkilä ovat puolestaan talon toisessa päässä korjaamassa ikkunapuitteita. - Työ on aikamoista palapelin tekoa, he tuumivat. 
Lauri Mikkola ja Johannes Himanen
lahovauriokorjauksien parissa.

Helga Mikkola ja Hetta Mäkilä ikkunanpuitteita korjaamassa.

 
Heidi Engström neuvoo maalariopiskelija
Anzeelika Kurrusta kittauksessa. 
Julkisivun pintakäsittelyn korjaukseen osallistuvat restaurointialan opiskelijoiden lisäksiTAOn maalarit. - Suurin työ on jo tehty, sillä pinnat on pääosin jo pesty, skrapattu, hiottu ja fläkätty eli paikkamaalattu, iloitsee Heidi Engström. Seuraavaksi olisi tarkoitus päästä maalaamaan pintaväriä. - Tämän urakan olisi tarkoitus olla valmis syyslomaan mennessä. Katutaso tosin vaatii tarkempaa työtä, joten siihen saatetaan tarvita enemmänkin aikaa. 
TAOn kakkosluokkalaiset Melina Mäkinen ja Anzeelika Kurrusk sekä kolmosluokkalainen Nea Rosenberg ovat telineillä kittaushommissa, ja työ tuntuu sujuvan leppoisissa merkeissä ja hyvässä hengessä. Nean mielestä työmaalla on ylipäänsä kivan rentoa. Anzeelika puolestaan kertoo pitävänsä kaikista työvaiheista ja tuntee olevansa oikealla alalla. - Rankinta oli skrapaaminen eli maalin kaapiminen ja paikkamaalaus mukavinta, paljastaa taas Melina. Hän ja Anzeelika olivat viime kesänä restaurointialan kesätöissä, mistä molemmat nuoret naiset pitivät kovasti. 
Maalarit kittiä levittämässä. 


Opettaja Marja Viitaniemi opastaa Aku Harroa
maalin kaavinnassa.
Ykkösluokan maalarit ovat skrapaamassa ja hiomassa vanhaa maalipintaa katutasossa. Marja Viitaniemi kehuu, että opiskelijat ovat ahkeria ja kysyvät tarvittaessa neuvoa. - Tässä vaiheessa opintoja opiskelijan on vaikea vielä tietää, minkä verran vanhaa maalia kuuluu poistaa, ettei vahingoiteta puupintaa, toteaa Viitaniemi. Työvälineinä käytetään kaavinta ja puukkoa sekä oikein karkeaa hiekkapaperia. Opiskelijat katsovatkin tarkasti opettajan näyttäessä, miten maalin poistetaan.

Aku Harro ja muut opiskelijat
työskentelevät ahkerasti
arvorakennuksen korjaustyömaalla. 


Yksi opettajan mallia seuraavista on Aku Harro, jolla ei ole aiempaa kokemusta arvorakennuksen julkisivun korjausmaalauksesta. Miltä työskentely tällaisessa hienossa kohteessa sitten vasta-alkajasta tuntuu? - Kaipa meihin luotetaan, vastaa  tämä nuori mies. 
Ja näinhän se opetus parhaimmillaan ammattikoulussa toteutetaankin: Aidossa työkohteessa mallia näyttäen ja vastuuta antaen. Työ tekijäänsä opettaa!

Maalaus- ja restaurointialan opiskelijoiden lisäksi työsarkaa Koskisen-talon remontissa on riittänyt hieman myös TAOn rakennuspeltisepille. 
- Kahden syöksytorven yläpään mutkasarjat piti vaihtaa, ja se oli meidän linjan homma, kertoo opettaja Markus Fincke. 
Räystäitä ei lähdetty vaihtamaan, 
vaan ne saivat tällä erää uuden maalipinnan. 



Työmaan harjakaisia juhlitaan syysloman jälkeen. 
Lisää kuvia ja tunnelmia on siis vielä tulossa...

maanantai 12. syyskuuta 2022

TAOn maalari pohjoismaiseen maalauskisaan syyskuussa ja TAOn valmennettava WorldSkillsiin marraskuussa

Sari Saarinen pitää itsensä haastamisesta. 
Syyslukukauden alku on TAOn maalauslinjan opiskelija Sari Saarisella sujunut tiiviin harjoittelun merkeissä. Tämä lahjakas maalarinalku osallistuu nimittäin  Norjan Oslossa järjestettävään pohjoismaiseen maalausalan ammattitaitokilpailuun (NMO) 14. - 16.9.2022. Mukaan kisareissuun ovat lähdössä myös Sarin opettajat Terhi Runsala ja Marja Viitaniemi, jotka ovat prepanneet suojattiaan kesäkuun alusta lähtien. 
- Opettajani Terhi otti minuun yhteyttä kesäloman alussa ja kysyi halukkuuttani tähän kilpailuun, kertoo Saarinen. Hän nappasi haasteen innolla vastaan, ja myöntää harmitelleensakin hieman sitä, että muissa ammattitaitokilpailuissa on ikäraja. Opettaja Terhi Runsala vahvistaa, että NMO:ssa ei ole ikärajaa, mutta kilpailuun on aina lähetetty nuorehkoja osallistujia. Tähän kategoriaan Sari Saarinen sopii hyvin, sillä ikää hänellä on 29 vuotta. 
Halutessaan Sari voisi suorittaa kisaharjoittelulla ja kilpailuun osallistumalla myös  koristemaalauksen näytön ja näin opinnot TAOssa etenisivät. Nuori nainen on tässä vielä kahden vaiheilla. - Olen jo oppinut tästä harjoittelusta paljon, mutta voisin oppia vielä lisää, jos valitsen näytöksi jonkin muun tutkinnon osan, hän puntaroi. 

Yksi kisatehtävistä on peilioven maalaus.
Kolmipäiväisessä kisaurakassa haastavimpana Saarinen pitää aikataulussa pysymistä. Tämän helpottamiseksi työtehtäviä on välillä kellotettu. Saarisen mielestä  mieluisimpia kisatehtäviä ovat ns. vapaa työ ja viivamaalaus. Näissä kilpailutöissä kädentaidot ja tarkkuus pääsevät hyvin esille. Kesätöissä ollessaan Saarinen pystyi harjoittelemaan rajaamista, mutta muutoin kesä kului alan perustehtäviä tehden. Esimerkiksi ovimaalauksia ei kesätöissä tullut vastaan, mutta ikkunanpokien maalausta kyllä. 

Kilpailuun Sari lähtee sillä mielellä, että olisi kiva voittaa, mutta innostusta herättää ihan kokemuksen hankkiminen. - Voitto ei ole minulle tärkeintä, vaan itseni haastaminen, hän kiteyttää. TAOn väki toivottaa Sarille onnea ja menestystä kilpailuun!

Ammattititaitokilpailuun valmistautuminen vaatii myös
paperitöitä. Kuvassa vasemmalla Terhi Runsala, keskellä Marja
Viitaniemi ja oikealla kilpailuedustaja Eleonoora Lehvonen. 

Jännittävät paikat ovat kohta myös edessä toisellakin TAOn huippuvalmennettavista. Nimittäin kansainväliseen WorldSkills  
-ammattitaitokilpailuun valmistautuva Eleonoora Lehvonen pääsee tositoimiin marraskuun alussa. Pienoinen pettymys tosin on se, että kilpailu järjestetään alunperin kisapaikaksi sovitun Kiinan Shanghain sijaan Italian Bolzanossa.  
- Koko Suomen  ammattitaitomaajoukkue ei kilpaile samassa paikassa, vaan eri lajeja on hajautettu 15 eri maahan, jopa Suomeen, kertoo maalauksen ja tapetoinnin Skills-lajipäällikkö Marja Viitaniemi. Oikein paljon tsemppiä Eleonooralle kilpailuun!

Eleonoora on vastikään valittu edustamaan Suomea myös kansainväliseen EuroSkills-kilpailuun ensi vuonna. Mukaan Gdanskiin on lähdössä TAOsta Skills-huippuvalmentaja Terhi Runsala, joka on nyt myös tuore ekspertti. Eksperttinä oleminen tarkoittaa sitä, että valmentamisen lisäksi henkilö osallistuu kilpailutehtävien suunnitteluun etukäteen ja arviointiin itse kilpailussa. Onnea Terhi!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

TAOssa erilainen koulupäivä kierrätysteemalla

























Kevätlukukauden päättymisen kynnyksellä järjestettiin TAOssa "Kierrätä, kunnosta ja uudista" -päivää. 
Maalauslinjan opiskelijat huolsivat muun muassa työvälineitä, sisustuslinjalla eroteltiin esimerkiksi romulautaa kunnon puutavarasta, ja veneenrakentajat huolsivat koneita ynnä muuta. 


Erilaiseen koulupäivään kuului myös grilliherkkuja sisältävä lounas. Grillimestareina toimivat rehtori Pirjo Ylönen ja apulaisrehtori Juho Vuorinen.























Päivän kruunasi kierrätysaiheinen kilpailu, jossa eri opintolinjat olivat alkuviikon ja kuluvan teemapäivän aikana saaneet suunnitella ja toteuttaa istutusastian eli kukkapurkin kierrätys-, lahjoitus- ja jätemateriaaleista. 


Istutusastioihin piti suunnitella myös salaojitus, jotta kesän aikanakin ne toimisivat hyvinä kasvualustoina auringonkukille, sillä päivän aikana tehtiin myös istutukset näihin upeisiin luomuksiin. Kilpailulle lieneekin tulossa jatkoa syyslukukauden alussa otsikolla "Mahtavin auringonkukka". 
TAOn toimiston väki sai kunnian olla  arvovaltaisena raatina.



Kierrätysaiheisen kukkaruukkukilpailun voitti lattianpäällystyslinjan upea istutusastia. Yleisön suosikin tittelin sai  maalauslinjan luomus. Onnittelut voittajille ja kaikille kisaan osallistuneille. Uniikkeja ja taidokkaita istutuslaatikoita oli jokaikinen!

Kivaa kesää kaikille, ja toivottavasti syyslukukauden alussa meitä tervehtii komea auringonkukkien rivi.  

perjantai 20. toukokuuta 2022

Suomen paras nuori maalari tulee jälleen TAOsta! Onnea Josefina Satto Taitaja2022-kullasta!

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön maalausalan opiskelija Josefina Satto nappasi kultaa Porissa  16. - 19.5. järjestetyissä nuorten ammattitaidon SM-kilpailuissa. Lajina oli rakennuspinnoittaminen, aikaisemmalta nimeltä maalaus ja tapetointi. Onnittelut Josefinalle ja valmennustiimille! TAOn maalari ylsi nyt toista kertaa peräkkäin Taitaja-kilpailuissa korkeimmalle korokkeelle. Tästä kiitos kuuluu tietenkin kovahermoiselle ja taitavalle kilpailijalle, mutta myös huippuvalmennustiimin osaavalle ohjaukselle ja tsemppaukselle. Josefinan valmennuksesta ovat vastanneet maalausalan opettajat Mari Jokinen ja Terhi Runsala sekä Marja Viitaniemi, joka toimii myös rakennuspinnoittamisen lajipäällikkönä. 


Kolmipäiväisessä finaalissa arvioitavia kisasuoritteita olivat muun muassa peilioven ja seinän maalaustyöt, erikoismaalaustyö, tapetointi, nauhoitus ja ylitasoitus. Äärimmäistä tarkkuutta vaativat kilpailutehtävät onnistuivat Josefinalla nappiin, sillä hän saavutti voittonsa jopa selkeällä piste-erolla muihin mitalisteihin. 

Toivottavasti kilpailumenestys motivoi myös nuorempia TAOn maalareita tähtäämään tuleviin ammattitaitokilpailuihin. Jos motivaatio tai taidot riittävät, on TAOsta nimittäin mahdollisuus ponnistaa myös kansainvälisiin kilpailuihin. TAOn maalausopettajat ovat mukana huippuvalmennustiimissä, jossa valmennetaan kilpailijoita vuorovuosin järjestettäviin WorldSkillsiin eli nuorten ammattitaidon MM-kilpailuihin ja Euroskillsiin eli EM-kilpailuihin. 

Mitalikahvit juodaan Josefinan voiton kunniaksi TAOssa maanantaina, joten sen jälkeen palaamme vielä mitalistin ja hänen valmentajiensa tunnelmiin. 

Koko TAO iloitsee menestyksestä teidän kanssanne!