Näytetään tekstit, joissa on tunniste jatkuva haku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jatkuva haku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Leikkimielistä kisailua ja yhteistä puuhaa - siitä on TAO-päivä tehty

Sisustajien toimintapisteellä pääsi maalaamaan
yhteistä taideteosta. 

Iloiset maalin sekoittajat ja taitelijat.

Katutaidetta maalareiden tapaan. 

Ensimmäinen TAO-päivä keräsi vielä yhteen koko koulun väen ennen lähiopetuksen kohta alkavaa  kesätaukoa. Ihana kesäkuun alun aurinkoinen päivä hemmotteli opiskelijoita, jotka kisailivat ja puuhailivat muuta mukavaa eri toimintapisteillä. Oli yhteisötaidetta, kasvomaalauksia, käpylehmien tekoa, katuliiduilla taiteilua sekä monenlaista tarkkuutta ja pientä urheilullisuutta edellyttävää kisaa, kuten esimerkiksi leuanvetoa, frisbeen heittoa ja keilailua. Pintakäsittelylinjalla oli lisäksi upea ajoneuvonäyttely. 

Kiinteistönhoitajien toimintapisteellä pääsi
vetämään leukaa ja heittämään tikkaa.




Kaikilla toimintapisteillä kerättiin leimoja passeihin, joilla sai osallistua huikean palkinnon arvontaan. Kaksi onnellista sai päivän päätteeksi yhden päivän Ruisrock-lipun. Arvonnan suoritti Maalarikahvilan Kati. Verhoilulinja palkitsi lisäksi parhaimmat (ja yritteliäimmät) renkaan heittäjät opiskelijoiden tekemillä sisustustyynyillä. 

Restauroijien pisteellä askarreltiin käpylehmiä.




Mukava yhteisöllinen päivä sai hymyt huulille ja koko TAOn väen iloiseksi. Oppilaskunnan hallitus otti hienosti vastuuta järjestelyistä yhdessä opinto-ohjaaja Päivin kanssa. Koulukoira Pyry oli myös paikalla, jos jollekulle iski karvaterapian tarve, ja niitähän Pyryn onneksi riitti. 

Glitter-tatuointeja tarjoilivat maalarit. 


Koulukoiran Pyryn onnenpäivä, sillä
rapsuttajia riitti. 






Toimiston väki ihailemassa pintakäsittelijöiden
moottoriajoneuvojen näyttelyä. 


Oppilaskunnan hallitus ja keskellä Päivi-opo.


Onnelliset festarilippujen voittajat 
keittäjä-Katin kainalossa. 





 



Kiitos kaikille mukana olleille! Huomenna kokoonnumme vielä kevätjuhlaan ennen kesälaitumille pääsyä.


Keittiö tarjosi hodareita ja muuta herkullista
katuruokaa. Nam!


 


perjantai 25. marraskuuta 2022

TAOn avoimet ovet kiinnosti vierailijoita

Veneenrakennuslinjalla vierailivat muun muassa TAOsta
aiemmin veneenrakentajiksi valmistuneet Jyrki Blomqvist
 ja Teemu Naapila. Omaa projektiaan esitteli Petri Wilén.
Marraskuun pimeyden valopilkkuna TAOssa vietettiin perinteistä avoimien ovien päivää. Oppilaitoksen ovet olivat avoinna sekä opiskelijoiden läheisille että oppilaitoksesta muuten kiinnostuneille keskiviikkona 23.11. klo 11 - 18. 

Vierailla oli mahdollisuus tutustua koulun työsaleihin ja päästä kurkistamaan, miltä ammatillinen opiskelu käytännössä näyttää. Vieraita olivat opastamassa niin oppilaitoksen henkilökunta kuin tutor-opiskelijat. 

Opinto-ohjaaja Päivi Sirkiä esitteli TAOn sisustus-
koulutusta alasta kiinnostuneelle nuorelle
sekä hänen äidilleen. 

Maalariopiskelija Melina Mäkisen äiti ja kummitäti
kävivät tutustumassa TAOon, ja välillä nautittiin
pullakahvista koulun ruokalassa.







Sisustuslinjan opiskelija Johanna
Sippola esitteli oppilaitoksen tiloja
puolisolleen Juho Fagerströmille.  



Avoimien ovien päivänä tunnelma oppilaitoksessa oli positiivinen, ja pullatarjoilun perusteella paikan päällä  kävi päivän aikana noin 80 vierailijaa. 

Kiitoksia niin opiskelijoille kuin vierailijoille sekä henkilökunnalle mukavan tapahtuman onnistumisesta. 

Peruskoulun jälkeisen koulutuksen yhteishakuaika on 21.2. - 21.3., ja haku tapahtuu sähköisesti Internet-osoitteessa: www.opintopolku.fi. TAOssa on tarjolla yhdeksän eri käsityöammattia.

Lisäksi jatkuva haku koulutuksiin on meneillään koko lukuvuoden ajan. Lisätiedot: www.taos.fi