Näytetään tekstit, joissa on tunniste Samuel Koskinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Samuel Koskinen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. elokuuta 2025

Samuelin-päivänä TAOssa saatiin ravintoa sekä mielelle että keholle

Aurinko helli Samuelin-päivän viettoa TAO, Turun Ammattiopistosäätössä. Samuelin nimipäivän kunniaksi on TAOssa nimittäin ollut tapana järjestää jotain ohjelmaa koulun perustajan Samuel Koskisen kunniaksi. Maalarimestari Samuel Koskisen testamenttivaroilla on siis perustettu tämä Turussa toimiva ammattikoulu jo vuonna 1929. 


Pääkoulun pihalle saapuessa ei voinut olla näkemättä Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen bussia, jossa oli jaossa tietoa nikotiinituotteiden vaaroista. Seuraavaksi huomio kiinnittyi koulukoira Pyryyn, joka sai rapsutuksia sieltä täältä. Tämä opinto-ohjaaja Päivi Sirkiän karvainen työpari on kaksivuotias labradorinnoutaja, joka on välillä tavattavissa koulussa myös keskiviikkoisin opon vastaanotolla. 

Pääkoulun ala-aulassa olivat sitten vastassa koulupsykologi Tiia Varjonen (keskellä) ja ohjaaja Mia Sandberg (oik), joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia. Tunteista, niistä vaikeistakin, oli mahdollisuus keskustella myös tunnekorttien avulla. Rakennuspeltiseppäopiskelijat Tanisha (vas.) ja Katariina tulivat tutustumaan tunnekortteihin avoimin mielin.

Lisäksi opiskelijakunnan edustajat olivat jakamassa karkkia ja kertomassa omasta toiminnastaan kiinnostuneille.



Lounaaksi tarjolla oli herkkupizzaa koko koulun väelle. Mainio päivä! 

Kiitos kaikille järjestäjille ja mukana olleille! 

keskiviikko 28. elokuuta 2024

Samuelin päivänä vietettiin koulun 95-vuotispäivää yhteisen tekemisen merkeissä

Samuelin nimipäivänä 20.8. vietettiin TAO, Turun Ammattiopistosäätiössä perinteisesti koulun perustajan Samuel Koskisen kunniaksi juhlapäivää. Samalla juhlistettiin oppilaitoksen 95-vuotista taivalta.
Opiskelijoille oli päivän ajaksi tarjolla erikoisohjelmaa, joka alkoi kahdeksalta aamulla yhteisellä aamupalalla Maalarikahvilassa.
- Aamupala oli menestys, kommentoi apulaisrehtori Juho Vuorinen. - Ikinä ei ole näin moni opiskelija ollut tasan kahdeksalta koulussa. Jatkossa tarkoituksena on tarjota aamupalaa opiskelijoille kouluviikkojen alussa maanantaiaamuisin.





Aamupalan jälkeen opiskelijat saivat aikaa valmistautua esittelemään oman linjansa toimintaa ja tiloja koulun muille opiskelijoille. Sitten olikin jo aika tutustua muihin linjoihin.
Oppilaitoskierros alkoi Taalintehtaankadun opetustiloissa kello kymmeneltä.
Pintakäsittelyalan opiskelijat aloittivat tutustumisen oikean puolen B-halleista, joista ensimmäisessä tilassa rakennuspeltiseppä- ja kiinteistönhoitolinjat esittelivät toimintaansa. Peltisepäksi toista vuotta opiskeleva Amar esitteli innokkaasti oman linjansa töitä.

Amar kuvassa keskellä valkoisessa paidassa ja
 lippiksessä. 



-Tämä piippu on minun tekemäni, hän esitteli ylpeänä yhtä peltistä piippua pitkässä rivissä. 

– Seuraavaksi minulla on vuorossa koko katon pellitys. 

Kysyttäessä Amar kertoi myös harjoittelustaan, jota hän piti mielenkiintoisena kokemuksena. Harjoittelussa sai kuulemma tehdä enemmän käytännön töitä, kun koko tutkinnon aikana tehdään vain nelisen näyttöä. Amar sai harjoittelunsa aikana myös apua kokeneemmalta työntekijältä, joka näytti työpäivän jälkeen omalla ajallaan mallia peltitöiden tekemisestä.



Seuraavassa opiskelupisteessä B-hallissa verhoilulinjan toimintaa esitteli linjan opettaja Päivi Raistakka kuuluvalla äänellä porrastasanteelta. Niin pintakäsittelyn kuin myöhemmin muidenkin linjojen opiskelijat saivat kuulla, millaisia kaikkia asioita voidaan verhoilla.






Toisella puolella A-hallin puolella odotti yllätys. Sisustajalinjan opettaja Juuso Ranne oli tilojen esittelyn lisäksi ideoinut pisteen, jossa tutustumaan tulleet opiskelijat saivat taitella paperista itselleen perinteisen maalarinhatun. Ensimmäisenä hattuja pääsi taiteilemaan tilanteeseen sopivasti maalarilinjan opiskelijat.



Hattupöydän ääressä kävikin kova kuhina koko kierroksen ajan, kun yhä uudet opiskelijat pääsivät taittelemaan itselleen mieluisaa hattua. Muodikkaista päähineistä otettiin kuvia, jotka varmasti päätyivät muistoalbumien lisäksi myös sosiaalisen median syövereihin.

Nico ja Anwar tekemässä lp-linjan harjoitusloosia.





Taalintehtaankadun viimeisessä opiskelupisteessä opettaja Petri Helmiö esitteli muiden linjojen opiskelijoille lattianpäällystystä. Toisella puolella hallia linjan opiskelijat asensivat muovimattoja, kun taas toisella puolella tehtiin laatoitustöitä opettaja Jouni Verhon johdolla. Sisustajalinjan opiskelijat olivat kiinnostuneita varsinkin laatoituksen työnjäljestä. - Keskellä oleviin töihin on tehty myös vedeneristys, Verho huikkasi kiinnostuneille opiskelijoille.


Taalintehtaankadun kierroksen jälkeen oli aika siirtyä Teijonkadun opiskelupisteisiin.

Pintakäsittelyalan opettaja Lassi Moisio delegoi linjan esittelyn innokkaille opiskelijoille, joista varsinkin toisen vuoden opiskelija Fanny esitteli linjan toimintaa ja tiloja kovaan ääneen muiden alojen opiskelijoille. Ensimmäiseksi uhriksi valikoituivat lattianpäällystyksen opiskelijat, joita Fanny yhdessä muiden alansa opiskelijoiden kanssa kierrätti pitkin pintakäsittelyn isoa työsalia. Opiskelijat kiersivät maalauspisteeltä toiselle ja jäivät myös hetkeksi ihmettelemään väriseinää.



Maalauslinjalla vierailevat pääsivät kokeilemaan 
sapluunamaalausta. 

Toisella puolella käytävää opiskelijoita pyöritettiin ympäri maalarilinjan sokkeloista työsalia. Toisen vuoden maalariopiskelija Siiri opasti myös töistä kiinnostunutta opettajaa innoissaan oman alansa saloihin.
- Netta tuolla tasoittaa seinää maalausta varten, mutta minulla on tapetointi aluillaan, Siiri kertoi. – En tiedä vielä, minkälaisen tapetin aion laittaa.
Paikasta toiseen siirtyessä Siiri esitteli myös luokkakaverinsa Jeminan työskentelyä. Hänellä oli työn alla monivärisen seinämaalauksen pohjatyöt, joita varten hän piirsi viivoja linjalaserin avulla.







Teijonkadun käytävän päässä sisustajalinjan opiskelijat puuhasivat kalusterakentamisen parissa samalla, kun muiden linjojen opiskelijat kiersivät ympärillä tutustumassa linjan toimintaan. Toista vuotta alaa opiskelevat Inka, Minja, Eevi, Sanni, Sofia ja Nea rakensivat puisia lastentuoleja mallin mukaan, eivätkä antaneet vierailijoiden häiritä keskittymistään. Välillä sirkkeli suhisi puisia paloja leikatessa, välillä taas kokoonnuttiin ison pöydän ääreen liittämään osia yhteen.


Viimeisessä opiskelupisteessä veneenrakennuslinjalla ensimmäisen vuoden opiskelija Iivo esitteli linjan toimintaa kovaan ääneen samalla omaa työtään veistellen. Lyhyestä opiskeluajastaan huolimatta hän osasi jo neuvoa vierailijoille venelinjan eri puolia.
- Tässä tehdään puutöitä käsityökaluilla, Iivo esitteli ja näytti itse mallia. – Tuolla isojen veto-ovien takana on lasikuitupuoli, missä tehdään lasikuitutyöt.


TAOn Tiktokin tekoon saatiin apua reippailta opiskelijoilta.





Suurimman osan veneenrakennuslinjan työsalista vei telineelle nostettu koulun vene Taotar. Pihalla myös linjan opettajan Olli Lehdon uusi vene oli purkutyön alla opiskelijoiden osaavissa käsissä.
Samuelin päivän erityisohjelma päättyi samoin kuin se oli alkanutkin eli Maalarikahvilassa porrastetun lounaan merkeissä. Lounaaksi tarjottu pitsa maistui niin opiskelijoille kuin henkilökunnallekin. Ruokalasta ja käytävästä kuuluvan iloisen puheensorinan perusteella päivä oli menestys, ja kaikki oppivat varmasti jotain uutta koulun tiloistatoiminnasta ja kanssaopiskelijoista.

Lounais-Suomen syöpäyhdistys oli jakamassa hyödyllistä
tietoa nikotiinituotteista. 
Ohjaaja Iiro, opo Päivi ja oppilaskunnan hallituksen
Emilia pääkoulun aulassa. Oppilaskunnan hallitus toivoi 
riveihinsä uutta porukkaa. 




tiistai 1. marraskuuta 2022

Koskisen-talon harjakaisia juhlittiin kakun ja kiitosten kera

Lokakuun päätteeksi oli TAOssa aihetta juhlaan! Nimittäin Hämeenkadulla sijaitsevan Koskisen-talon  julkisivuremontti puutalossa saatiin maaliin, ja tekijöille pidettiin ansaitut "harjakaiset".
Rehtori Pirjo Ylönen hehkutti puheessaan sitä, että opiskelijat pääsivät näin osaksi vuosisatojen ketjua. Samuel Koskinen, koulun perustaja, korjautti taloa jo omana aikanaan 1800-luvun lopussa, ja nyt oli TAOn opiskelijoiden vuoro antaa panoksensa tähän jatkumoon! 





Ylösen mukaan harjakaisissa on aikoinaan ollut tapana tarjoilla hernekeittoa pilsnerin ja haitarimusiikin kera. TAOn tilaisuudessa, jossa alaikäisiäkin opiskelijoita oli mukana, hernekeiton tilalla oli nyt kakkukahvit ja pilsnerin sijaan mehutarjoilu.

Opiskelijat totesivat paikan päällä, että oli hienoa nähdä rakennuksen julkisivu nyt, kun telineet ja huput olivat poissa. Yhdessä saatiin aikaiseksi hieno lopputulos! Restauroinnin opettaja Heidi Engström oli myös tyytyväinen aikaansaannokseen, vaikka huomauttikin, että talon sisäpihan puoleisessa päädyssä on vielä rakennustyöt hieman kesken. Kadulle päin talo näyttää tosin jo upealta!



Iso kiitos työpanoksesta kaikille projektissa mukana olleille opiskelijoille sekä heidän opettajilleen! 

torstai 18. elokuuta 2022

Samuelin-päivänä TAOssa terveysbussin, Oskun ja TAOn oppilaskunnan esittelyjä

Syyslukukausi on alkanut TAOssa vauhdikkaasti, ja niin uudet kuin jatkavatkin opiskelijat ovat päässeet pukemaan haalarit ylleen. 

18.8. juhlistettin  TAOssa myös perinteisesti Samuelin-päivää, jolloin herkuteltiin kakkukahvilla koulun perustajan kunniaksi. 
Opiskelijat pääsivät päivän aikana tutustumaan TAOn oppilaskunnan toimintaan, ja uutta innokasta väkeä saatiin jo värvättyä iloiseen joukkoon. Nanna Nyblom ja Teemu Korhonen olivat kertomassa oppilaskunnan toiminnasta ja jakoivat TAO-tikkareita. 




Paikalla oli myös Osku road show, eli ammattiin opiskelevien opiskelijoiden etujärjestö esitteli toimintaansa. Oskulaiset tekivät TAOn opiskelijoiden kanssa mm. Tiktok-videon. 


Pääkoulun pihalla pääsi lisäksi tutustumaan Touko-terveysbussiin. Tätä toimintaa ylläpitää Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry. ja Ankkuri-hanke. Muun muassa pintakäsittelylinjan opiskelijat kävivät tutustumassa terveysbussin häkämittaukseen ja nikotiininäyttelyyn. 

Päivän päätteeksi TAOn toimiston väki valitsi keväällä linjoittain istutettujen auringonkukkien joukosta voittajaksi restaurointilinjan istutuksen. "Kolme kauniisti noussutta elävää auringonkukkaa, ja nuput näyttävät siltä, että näistä vielä pukkaa ihan oikeat auringonkukat", totesi arvovaltainen raati.