torstai 16. joulukuuta 2021

Onnistunut opintopolku lähtee innostuksesta ja motivaatiosta!


17-vuotias Nanna Nyblom aloitti TAOssa maalausalan opinnot tänä syksynä. Hän kokeili ensin lukio-opintoja, koska ei vielä tiennyt, mitä haluaa isona tehdä. Oltuaan äitinsä apuna maalaus- ja lakkaushommissa hän kuitenkin tiedosti, että tykkää enemmän tekemisestä kuin teoreettisesta opiskelusta. - Olin käynyt TAOssa tutustumassa ysiluokalla, joten ajattelin, että tämä voisi olla oikea ala, kertoo Nanna. - Sitä paitsi äitini valmistuu tästä samasta koulusta kohta sisustajaksi, niin ajattelin, että voisimme sitten yhdessä tehdä joskus hommia. Paraikaa Nanna keskittyy tekemään näyttöä, jossa tehtävänä on oven maalaus. 


Joku on saattanut törmätä sosiaalisessa mediassa hauskoihin videoihin ja kuviin maalariopiskelijoiden opiskelusta ja vähän muustakin. Nanna luokkakavereidensa kanssa on näiden hassuttelujen takana. - Opettajamme Mari Jokinen innosti meitä kokeilemaan, ja Tiktok-videoita onkin ollut kiva tehdä, kun se on onnistunut vielä ihan koulussa ja luvan kanssa.  

Toinen asia, mikä Nannaa ammatillisessa opiskelussa on alkanut kiinnostaa, on ammattitaitokilpailut. - Meille kerrottiin jo  opintojen melko alussa, että halukkaat saavat alkaa treenata Taitaja-kilpailuja varten, Nanna kertoo. Häntä se alkoi kiinnostaa kovasti, ja Nanna onkin valittu helmikuussa pidettävään semifinaalikilpailuun TAOn toisena edustajana. - Ajattelin, että tällä ensimmäisellä kerralla saisin kokemusta ja harjoitusta, ja sitten seuraavalla kerralla voisi jo kilpailla tosissaan vaikka Taitaja-voitosta, hän toteaa. - Haluan saada opinnoista kaikki irti ja oppia mahdollisimman paljon!

Kolmantena kiinnostuksen kohteena tällä reippaalla maalariopiskelijalla on toiminta koulun oppilaskunnassa, jonka hallituksessa hän on mukana. Mitä kaikkea tämä nuori neitokainen sitten saakaan aikaan ammatillisen koulutuksen polullaan, siihen palataan myöhemmin. Tsemppiä Nanna Taitaja-semifinaaleihin!


torstai 9. joulukuuta 2021

Pintakäsittelijät tutustuivat autotaidemaalaukseen ja Uudenkaupungin automuseoon


TAOn pintakäsittelyalan opiskelijoille avautui joulukuun alussa mahtava tilaisuus päästä vierailulle kynäruiskumaalauksen konkarin pakeille. Kyse oli Simo Riikosen elämäntyöstä, josta parhaita paloja oli näytillä Nakkilassa sijaitsevassa Verstas Moottorikahvilassa. Kuvassa kynäruiskumaalari Simo Riikonen ja Verstaan omistaja Harri Höglund (oikealla) pitelevät taulua, jossa on Riikosen ensimmäinen ja toistaiseksi viimeisin autotaidemaalaus. Harri Höglundin johdolla vierailijat saivat opintokäynnin alkuun kuulla Verstas Moottorikahvilan historiasta. 

Historiikkiosuuden jälkeen opiskelijat saivat tutustua näyttelyyn, joka koostui lähinnä Simo Riikosen töiden kuvista. Kuvia oli tuhansia, joista vain murto-osa oli saatu näytille. Riikonen esitteli lähes jokaisen näyttelyn kuvan ja kertoi tarinoita vuosien varrelta. Hän tiesi jopa, mitä suurimmalle osalle autoista ja rekoista kuuluu nykyään. Osa autoista on edelleen hyvin pidetty suojissaan ja osa jo romutettu.

Harri Höglundin omistama Chevrolet Impala oli myös tuotu opiskelijoiden iloksi näytille kahvilaan. Lounaaksi tarjottiin Verstaan antimia, nimittäin herkulliset hampurilaiset!

Nakkilasta opintoretki jatkui Uudenkaupungin automuseoon. Kyseinen museo sijaitsee Valmet Automotiven autotehtaan vieressä. Sen kokoelmiin kuuluu noin sata autoa, valikoima mopoja, muutama moottoripyörä sekä kaksi lentokonetta. 

Automuseossa opiskelijat opettajineen tekivät kierroksen vanhojen autojen parissa. 

Kuvassa ensimmäinen Suomessa valmistettu auto. Vuodelta 1913 peräisin oleva auto, jonka teho on 10 hv, on valmistettu tehtailija Frans Lindströmin johdolla Mynämäessä Korvensuun konetehtaalla. Auton osat ovat suurimmaksi osaksi kotimaisia. 
Kiinnostava opintoretki oli opiskelijoille mieluisa!


Kuvat ja teksti: Jenni Nyberg

Toimitus: Eva-Maria Oksman


perjantai 3. joulukuuta 2021

Onnea valmistuneille!



Taas on se aika vuodesta, kun TAOssa juhlistetaan syyslukukauden aikana ammattiin valmistuneita!

Paikan päälle pienimuotoiseen valmistujaisjuhlaan saapuivat tuore verhoilija Anu Nummelin, maalari Anniina Leppälä sekä pintakäsittelijä Roni Lehto. Tarjolla oli tietenkin kakkukahvit opettajien kanssa, rehtorin puhe sekä tutkintotodistusten ja ruusujen jako. 



Muita itsenäisyyspäivän juhlaan mennessä TAOsta valmistuneita ovat: 
rakennuspeltiseppä Petri Ahola, restauroija Jenni Nyberg, veneenrakentajat Karri Kiiskinen, Jarkko Sarmaala, Henri Lindgren, Veikko Heino, Ville Viirret sekä Andreas Papageorgiou, maalarit Eveliina Pasonen  ja Isabell Järvelä sekä pintakäsittelijä Joel Kauppinen. 

Onnea ja menestystä kaikille sekä hyvää itsenäisyyspäivää koko koulun väelle!