Tulevien rakennuspeltiseppien osaavissa käsissä syntyy hienoa jälkeä, kun viime keväänä aloitettu TAOn julkisivuprojekti sai jatkoa heti syyslukukauden alettua.
Parhaillaan työmaalla ollaan tekemässä uusia koolauksia.
Maallikon ihmetys saattaa olla melkoinen, kun yleensä talon katolla keikkuva rakennuspeltiseppä onkin työstämässä seinää. Opettaja Markus Fincken mukaan julkisivun pellitys on kuitenkin hyvin tavallista peltisepän työtä. Noin puolet alan firmoista tekee kattohommia ja puolet näitä julkisivuja, joten työmaana tämä kohde on opiskelijoille oivallinen.
Kyseinen julkisivuremontti koskee siis TAOn koulurakennuksia Taalintehtaankadulla. Sekä rakennusten tien puoleiset päädyt että sisäpihan seinät on tarkoitus uusia. Kun peltityöt ovat valmiit, levytetään talon kulmaus vielä esim. betonilevyllä. Tämän jälkeen TAOn maalarit astuvat työvuoroon, ja tarkoituksena on saada maalattua näyttävät muraalit talojen kulmauksiin siten, että kuva alkaa talon päädystä ja jatkuu sisäpihan seinämälle.Erityisen hienoa on se, että kaikki tämä syntyy TAOssa omin voimin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti