Syyskuun alkupuolella nuoret ammattiosaajat kokoontuivat yhteen Puolan Gdanskiin EuroSkills-tapahtumaan. Joka toinen vuosi järjestettävä ammattitaidon EM-kilpailu keräsi paikalle lähes 600 nuorta ammattiosaajaa, jotka kilpailivat 43 eri lajissa. Kilpailijoita saapui 32 eri maasta, ja heidän joukossaan oli myös maalaus ja tapetointi -lajin suomalaisedustaja Eleonoora Lehvonen ja ekspertti Terhi Runsala TAOsta. Lajin nimi kansainvälisissä kilpailuissa tosin on Painting and decorating, mikä Runsalan mukaan kyllä kuvaa hyvin sitä, että erikois- ja koristemaalaukseen (decorating) liittyvä osaaminen on tärkeää.
Maalaus ja tapetointi -lajissa kolmen päivän kilpailun aikana suoritettiin viisi erilaista työkokonaisuutta, joita olivat tapetointi, oven ja listojen maalaus, design-työ, speed mural sekä vapaa työ. - Näistä design-työ on isoin ja haastavin, sillä siinä pitää suurentaa oikeassa mittakaavassa annettu kuvio, joka sitten vielä maalataan seinälle vapaalla kädellä, kertoo ekspertti Terhi Runsala. Ekspertin työ on paitsi toimia lajin asiantuntijana ja tuomarina itse kilpailuissa myös osallistua kisaan valmistautumiseen.
Arviointi oli Runsalan mukaan tänä vuonna tosi tiukkaa, ja eksperttien kisapäivät venyivät jopa 22 tunnin mittaiseksi.
- Meidän lajissamme arviointia ei voi tehdä kisapäivän aikana, vaan vasta sitten, kun työ on valmis, joten siksi ne arvioinnit venyivät, hän selventää. Kisakuplassa oli kuitenkin monia hyviä puolia: - Oli hienoa nähdä ympäri Eurooppaa ihmisiä, jotka ovat innostuneita ja ylpeitä alastamme. Meidän eksperttiporukkamme oli lisäksi tosi kiva, ja kävimme monia mahtavia keskusteluja. Lisäksi paikallista kisajärjestäjää Runsala kiittelee siitä, että kaikki tarvikkeet, välineet ja koneet olivat kisapaikalla valmiina, ja jos jotain tarvittiin lisää, se saatiin heti. Myös avajais- ja päätösjuhlat olivat todella hienoja.
- Kisahuuma kyllä tarttui meihin kaikkiin!
Eleonooran kilpailusuoritukseen Terhi Runsala oli erittäin tyytyväinen. - Näytti siltä, että hän nautti kilpailusta sekä tiesi, mitä teki. Se oli isoin voitto! Toteaa Runsala. Tanskalaiselta pääekspertiltä Suomen edustaja sai kehuja ammattimaisesta otteesta, kuten rauhallisesta työskentelytavasta ja työpisteen siistinä pitämisestä. Oven maalauksessa suoritus kuului parhaimmistoon. Loppupisteissä tulikin huima parannus vuoden takaiseen WorldSkills-kilpailun suoritukseen, ja Eleonoora jäi tällä kertaa vain pisteen päähän Medallion of Excellence -tunnustuksesta, joka jaetaan kilpailijoille, jotka ovat saavuttaneet oman lajinsa keskiarvoa paremman suorituksen. Eleonooran hyväntuulinen ja rento olemus auttoivat myös siinä, että valmentajan ei tarvinnut stressata ja huolehtia, vaan voi luottaa, että työt tulevat valmiiksi ajallaan. Ja näin tapahtui: Eleonoora pysyi skarppina kilpailun aikapaineesta huolimatta. Isot onnittelut tästä niin Eleonooralle kuin valmennustiimille!
Eleonooran valmennustiimiin ovat kuuluneet kisaekspertti Terhi Runsalan lisäksi myös Skills-lajipäällikkö Marja Viitaniemi TAOsta sekä WorldSkills-kisaekspertti Timo Haapolahti, joista viimeksi mainittu oli myös kisapäivinä Gdanskissa paikan päällä kannustamassa Eleonooraa.
Eleonoora Lehvosen omastakin mielestä kilpailu meni hyvin. - Paljon paremmin sujui kuin viime vuonna WorldSkillsissä. Aika tosin loppui taas vähän kesken, ja ehdin maalaamaan design-työn vain pari kertaa, minkä takia jotkut kohdat jäivät hiukan läpikuultaviksi, hän summaa. - Ainoa asia, joka jäi vähän harmittamaan on se, että jos olisin saanut yhden pisteen enemmän, niin se olisi riittänyt Medallion for Excellenceen. Olen kuitenkin tyytyväinen kisasuoritukseeni kokonaisuutena.
Lehvosen mielestä kisat oli pääosin järjestetty hienosti. Kritiikkiä häneltä kuitenkin saavat esimerkiksi bussiyhteyksien viivästykset.
Yhteistyötään Terhi Runsalan kanssa hän puolestaan kuvailee mahtavaksi.
- Terhi on mahtava! Ei mitään moitittavaa! Hänelle pystyi puhumaan ihan kaikesta, mitä mieleen vaan tulikin, hehkuttaa Lehvonen.
Tämän nuoren ammattiosaajan tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeät.
- Tulevan talven aion vain keskittyä taiteeseen ja alan treenata Vapaan Taidekoulun pääsykokeisiin. Tarkoitus on myös kirjoittaa motivaatiokirjeitä muihinkin taidekouluihin.
TAOn väki toivottaa Eleonooralle onnea ja menestystä tulevaan!
TAOssa työ ammattitaidon huippuvalmennuksessa jatkuu edelleen. - Uusissa ykkösluokkalaisissa on jo nyt monia sellaisia, jotka ovat kiinnostuneita kilpailutoiminnassa ja siihen liittyvästä harjoittelusta, iloitsee Runsala. Harjoittelu näkyy myös maalareiden työsalissa, sillä tälläkin hetkellä kakkosluokkalaiset Eetu Peltonen ja Kätlin Vaitti harjoittelevat keväällä pidettävää Taitaja-kilpailua varten. Tsemppiä kaikille harjoitteluun ja tuleviin kisakoitoksiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti