perjantai 25. marraskuuta 2022

TAOn avoimet ovet kiinnosti vierailijoita

Veneenrakennuslinjalla vierailivat muun muassa TAOsta
aiemmin veneenrakentajiksi valmistuneet Jyrki Blomqvist
 ja Teemu Naapila. Omaa projektiaan esitteli Petri Wilén.
Marraskuun pimeyden valopilkkuna TAOssa vietettiin perinteistä avoimien ovien päivää. Oppilaitoksen ovet olivat avoinna sekä opiskelijoiden läheisille että oppilaitoksesta muuten kiinnostuneille keskiviikkona 23.11. klo 11 - 18. 

Vierailla oli mahdollisuus tutustua koulun työsaleihin ja päästä kurkistamaan, miltä ammatillinen opiskelu käytännössä näyttää. Vieraita olivat opastamassa niin oppilaitoksen henkilökunta kuin tutor-opiskelijat. 

Opinto-ohjaaja Päivi Sirkiä esitteli TAOn sisustus-
koulutusta alasta kiinnostuneelle nuorelle
sekä hänen äidilleen. 

Maalariopiskelija Melina Mäkisen äiti ja kummitäti
kävivät tutustumassa TAOon, ja välillä nautittiin
pullakahvista koulun ruokalassa.







Sisustuslinjan opiskelija Johanna
Sippola esitteli oppilaitoksen tiloja
puolisolleen Juho Fagerströmille.  



Avoimien ovien päivänä tunnelma oppilaitoksessa oli positiivinen, ja pullatarjoilun perusteella paikan päällä  kävi päivän aikana noin 80 vierailijaa. 

Kiitoksia niin opiskelijoille kuin vierailijoille sekä henkilökunnalle mukavan tapahtuman onnistumisesta. 

Peruskoulun jälkeisen koulutuksen yhteishakuaika on 21.2. - 21.3., ja haku tapahtuu sähköisesti Internet-osoitteessa: www.opintopolku.fi. TAOssa on tarjolla yhdeksän eri käsityöammattia.

Lisäksi jatkuva haku koulutuksiin on meneillään koko lukuvuoden ajan. Lisätiedot: www.taos.fi






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti