maanantai 28. huhtikuuta 2025

Sisustajaopiskelijat pääsivät tositoimiin Integration-tapahtuman somistusprojektissa

Kevään saavuttua on aika katsahtaa myös vähän menneeseen. Lukuvuoden aikana on eri opintolinjoilla puuhattu monenlaista kiinnostavaa. Sisustajaopiskelijat pääsivät viime vuoden marraskuussa kiinnostavan projektin kimppuun, kun opettaja Eeva Myrsky sai yhteydenoton Integration 2024 -foorumista. - He tiedustelivat, olisiko meillä kiinnostusta Logomossa pidettävän tapahtuman somistukseen opiskelijatyönä, kertoo Myrsky.  Opettaja kertoo miettineensä asiaa hetken, ja myös sitä, mikä ryhmä projektin voisi toteuttaa.  - Tekijäksi valikoitui sitten 2ssb-ryhmä, joka on reipas ja aktiivinen porukka, kertoo Myrsky. Ryhmä koostuu aikuisista, jotka ovat siinä mielessä joustavia, että voivat työskennellä myös iltaisin ja viikonloppunakin.  - Tällainen projekti ei voi rajoittua pelkästään kouluaikoihin, tietää opettaja. 

- Sitten saimme budjetin ja lähdimme ensi alkuun kehittämään sitä, mikä se meidän ideamme olisi suhteessa tämän tapahtuman luonteeseen ja sisältöön, kertoo opettaja Myrsky. Integration-tapahtuma on suunnattu kasvatus-, opetus- ja sosiaalitoimen henkilöstölle, joka on maahanmuuttajien kanssa tekemisissä. Itse tapahtuma on vuosi vuodelta laajentunut, ja siksi varmaan paikaksi oli valikoitunut Logomo. Opettajan piti lisäksi miettiä, mitä annetulla budjetilla pystytään tekemään ja miten aikataulu saadaan toimimaan. - Oli suunniteltava tarkkaan, milloin rakentaminen alkaa, sillä sen on oltava valmis silloin, kun tilaaja haluaa. Projektitunnit piti lisäksi jollakin tavalla opinnollistaa.  

Menimme aluksi ihan tutustumaan sinne Logomoon, ja siellä otettiin kuvia ja vähän mittailtiin, kertoo Eeva Myrsky.  Osa opiskelijoista ei ollut käynyt Logomossa ollenkaan aiemmin, joten koko tila oli ihan uusi. Logomon työntekijät ottivat ryhmän hyvin vastaan ja esittelivät, miten katsomot siirtyvät, missä ovat vessat jne.  Opiskelijat saivat heti alkuun oppia, että jos on iso tila, sinne täytyy tehdä joko massiivisesti somistusta tai niin, että on paljon jotakin samaa, mihin sitten somistuksessa päädyttiinkin. - Siinä tilassa eivät pienet kukkapurkit toimi ollenkaan, sillä se ei näytä miltään, tietää Myrsky. Logomoon tarvittiin myös kulkuluvat, sillä sinne ei voi tulla ja mennä, miten sattuu. 

Opiskelijoilla syntyi paljon ideoita, ja ne esitettiin sitten toimeksiantajalle. - Opiskelijoille on todella hedelmällistä, että kyseessä on ulkopuolinen tilaaja, jolle pitää esitellä ideat, toteaa Myrsky. Toimeksiantajaa edusti kaksi henkilöä, jotka tulivat koululle kuulemaan opiskelijoiden vision. Osa ideoista meni läpi, mutta osa oli ehkä liiankin korkealentoisia. - Parempi silti näin päin, että ideoita on paljon, kertoo opettaja. Tärkeää on myös oppia ottamaan vastaan palautetta. - Tuli myös tilanteita, että meidän mielestämme joku oli tosi kiva juttu, mutta se karsittiin kuitenkin pois. Hetkeksi siinä tuli sitten romahdus, mutta siitä päästiin hienosti yli ja innostuttiin uudelleen, kertoo Myrsky. 

Opiskelijat kertovat, että oli tosiaan pieni pettymys, kun tilaajalta tuli ilmoitus, etteivät he haluakaan niin kalliilta näyttävää sisustusta tapahtumaan. Oli nimittäin jo ehditty tehdä verhoilussa esim. rahin päällisiä, ja porukka oli ihan innoissaan. Tämä takapakki oli kuitenkin hyvää harjoitusta siitä, miten tilaaja voi käyttäytyä ja miten ammattitaitoisen suunnittelijan pitää ottaa muuttuvat toiveet huomioon. Opiskelijat olivat joka tapauksessa sitä mieltä, että lähtisivät uudelleenkin mukaan tämäntapaiseen projektiin, jos tulisi mahdollisuus. - Oikeassa projektissa oli kiva olla mukana. Saimme myös hyvää palautetta, opiskelijat iloitsevat. 



- Nyt tiedämme myös, mistä hankkia kalusteet, jos järkkää tapahtuman tai juhlat, toteavat sisustajaopiskelijat. Somistuksessa tarvittavat kalusteet, kuten pöydät ja tuolit, vuokrattiin nimittäin Turun vuokrakalusteesta. - Vuokraaminen on myös ekologisin vaihtoehto, jos vertaa, että olisi itse lähdetty tuunaamaan jotakin, Myrsky kertoo. - Kävimme  paikan päällä koko ryhmän kanssa siellä Vuokrakalusteessa, ja se oli opiskelijoille tosi avartavaa ja  mielenkiintoista. Näppärään palveluun kuuluu myös se, että yritys tuo ja hakee pois vuokratut kalusteet.  Vuokrattavana on kaikennäköisiä huonekaluja, valoja, koristevaloja, valtavat määrät erilaisia piensomistustarvikkeita, kuten kynttilälyhtyjä, kynttiläjalkoja, kukkia, purkkeja, koreja, mattoja sekä muun muassa äänitekniikkaa. - Opiskelijat olivat aika hämmästyneitä, sillä eivät he olleet tällaisesta tienneetkään. Se on osa tätä oppimista, iloitsee opettaja. 

- Tämä projekti oli mukava ja mielenkiintoinen kokonaisuus. Lisäksi meidän ryhmämme toimi hienosti, kertoo opiskelija Juhana Mäkelä - Saatiin hienoa jälkeä aikaiseksi, eikä kenenkään ideoita ryhmän keskuudessa torpattu, toteaa puolestaan opiskelija Aleksi Komulainen. Työmäärää riitti, sillä useampana viikkona työtunteja kertyi parin päivän verran. Opiskelijoiden mielestä oli hienoa huomata, että he eivät jääneet jälkeen ammattilaisten taidoista, ja sitä kautta myös itsevarmuus koheni. 

Somistettavina oli kaksi lavaa sekä aulan illallispöydät. Loppujen lopuksi valittu somistus oli opettaja Myrskyn mukaan aika minimalistinen. Illallispöydän saaristoteema näkyi muun muassa siten, että somisteena oli kiviä ja kaisloja.  - Sekä minä että opiskelijat keräsimme näitä omalla ajallamme, naurahtaa Myrsky. - Se oli marraskuuta, eikä luonnossa ollut mitään vihreää. Joulu oli lähellä, mutta emme halunneet mitään jouluista. Kuivuneet kaislat toimivat kuitenkin hienosti. - Näin saimme  edullisesti ja yksinkertaisesti tällaiset luonnonmukaiset pöytäsomistukset.  Alun perin ideana oli, että aula olisi saaristoteemainen, toinen lava olisi ollut metsä ja iso lava olisi ollut teemaltaan kaupunki. -  Meillä oli aikomus hankkia aitoja kuusia sinne toiselle lavalle ja Turun kaupungin siluettia suunniteltiin ison lavan taustaksi, mutta nämä visiot olivat sitten vähän liikaa toimeksiantajalle, hymähtää Myrsky. Loppujen lopuksi molempiin lavoihin tuli huonekalujen lisäksi kukkasomistusta. 

Jokainen opiskelija teki tästä projektista prosessikuvauksen. Opiskelijat olivat tyytyväisiä, ja projektista jäi positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan. - Oli helppo saada opiskelijat innostumaan ja motivoitumaan. Kivaa oli itsellekin se, että sai tehdä koulun ulkopuolella tuollaisen jutun opiskelijoiden kanssa, summaa opettaja Myrsky. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti