perjantai 21. tammikuuta 2022

Uusi vuosi ja maalareilla uudet kujeet!


Rakennusmaalareiksi opiskelevat kakkosluokan nuoret miehet ovat kevätlukukauden alussa saaneet hieman vaihtelua perinteiseen maalarin työhön. He ovat nimittäin purkaneet, levyttäneet ja listoittaneet maalauslooseja. Opiskelijat Sammy Suomi, Jesse Salo, Patrik Huttu ja Tomi Turunen (kuvassa vasemmalta oikealle) ovat iloisia oppimistaan uusista taidoista.
 - On kiva oppia uusia tekniikoita, sanoo Turunen. 

Rakennustyöt eivät kuulu tavallisesti maalarin tutkintoon, vaan tämä valinnainen tutkinnon osa on lainattu sisustusalalta, ja sen virallinen nimi on "Korjaaminen taideteollisuusalalla". Opettaja Mari Jokisen mielestä on hyödyllistä, että maalarilla on tällaistakin osaamista. Lisäksi tällaisen ison työn opinnollistaminen tuntui muutenkin mielekkäältä opiskelijoiden kannalta. 

Looseiksi kutsutut maalauskopit tehtiin piirustusten ja annettujen suunnitelmien mukaan Taitaja 2022 -semifinaaleihin, joista yksi osakilpailu on tarkoitus pitää helmikuun alussa TAOn tiloissa. Tulevien maalarien rakennustöillä oli näitä kisajärjestelyjä silmällä pitäen merkittävä panos! Hienoa pojat!





 


 


torstai 16. joulukuuta 2021

Onnistunut opintopolku lähtee innostuksesta ja motivaatiosta!


17-vuotias Nanna Nyblom aloitti TAOssa maalausalan opinnot tänä syksynä. Hän kokeili ensin lukio-opintoja, koska ei vielä tiennyt, mitä haluaa isona tehdä. Oltuaan äitinsä apuna maalaus- ja lakkaushommissa hän kuitenkin tiedosti, että tykkää enemmän tekemisestä kuin teoreettisesta opiskelusta. - Olin käynyt TAOssa tutustumassa ysiluokalla, joten ajattelin, että tämä voisi olla oikea ala, kertoo Nanna. - Sitä paitsi äitini valmistuu tästä samasta koulusta kohta sisustajaksi, niin ajattelin, että voisimme sitten yhdessä tehdä joskus hommia. Paraikaa Nanna keskittyy tekemään näyttöä, jossa tehtävänä on oven maalaus. 


Joku on saattanut törmätä sosiaalisessa mediassa hauskoihin videoihin ja kuviin maalariopiskelijoiden opiskelusta ja vähän muustakin. Nanna luokkakavereidensa kanssa on näiden hassuttelujen takana. - Opettajamme Mari Jokinen innosti meitä kokeilemaan, ja Tiktok-videoita onkin ollut kiva tehdä, kun se on onnistunut vielä ihan koulussa ja luvan kanssa.  

Toinen asia, mikä Nannaa ammatillisessa opiskelussa on alkanut kiinnostaa, on ammattitaitokilpailut. - Meille kerrottiin jo  opintojen melko alussa, että halukkaat saavat alkaa treenata Taitaja-kilpailuja varten, Nanna kertoo. Häntä se alkoi kiinnostaa kovasti, ja Nanna onkin valittu helmikuussa pidettävään semifinaalikilpailuun TAOn toisena edustajana. - Ajattelin, että tällä ensimmäisellä kerralla saisin kokemusta ja harjoitusta, ja sitten seuraavalla kerralla voisi jo kilpailla tosissaan vaikka Taitaja-voitosta, hän toteaa. - Haluan saada opinnoista kaikki irti ja oppia mahdollisimman paljon!

Kolmantena kiinnostuksen kohteena tällä reippaalla maalariopiskelijalla on toiminta koulun oppilaskunnassa, jonka hallituksessa hän on mukana. Mitä kaikkea tämä nuori neitokainen sitten saakaan aikaan ammatillisen koulutuksen polullaan, siihen palataan myöhemmin. Tsemppiä Nanna Taitaja-semifinaaleihin!


torstai 9. joulukuuta 2021

Pintakäsittelijät tutustuivat autotaidemaalaukseen ja Uudenkaupungin automuseoon


TAOn pintakäsittelyalan opiskelijoille avautui joulukuun alussa mahtava tilaisuus päästä vierailulle kynäruiskumaalauksen konkarin pakeille. Kyse oli Simo Riikosen elämäntyöstä, josta parhaita paloja oli näytillä Nakkilassa sijaitsevassa Verstas Moottorikahvilassa. Kuvassa kynäruiskumaalari Simo Riikonen ja Verstaan omistaja Harri Höglund (oikealla) pitelevät taulua, jossa on Riikosen ensimmäinen ja toistaiseksi viimeisin autotaidemaalaus. Harri Höglundin johdolla vierailijat saivat opintokäynnin alkuun kuulla Verstas Moottorikahvilan historiasta. 

Historiikkiosuuden jälkeen opiskelijat saivat tutustua näyttelyyn, joka koostui lähinnä Simo Riikosen töiden kuvista. Kuvia oli tuhansia, joista vain murto-osa oli saatu näytille. Riikonen esitteli lähes jokaisen näyttelyn kuvan ja kertoi tarinoita vuosien varrelta. Hän tiesi jopa, mitä suurimmalle osalle autoista ja rekoista kuuluu nykyään. Osa autoista on edelleen hyvin pidetty suojissaan ja osa jo romutettu.

Harri Höglundin omistama Chevrolet Impala oli myös tuotu opiskelijoiden iloksi näytille kahvilaan. Lounaaksi tarjottiin Verstaan antimia, nimittäin herkulliset hampurilaiset!

Nakkilasta opintoretki jatkui Uudenkaupungin automuseoon. Kyseinen museo sijaitsee Valmet Automotiven autotehtaan vieressä. Sen kokoelmiin kuuluu noin sata autoa, valikoima mopoja, muutama moottoripyörä sekä kaksi lentokonetta. 

Automuseossa opiskelijat opettajineen tekivät kierroksen vanhojen autojen parissa. 

Kuvassa ensimmäinen Suomessa valmistettu auto. Vuodelta 1913 peräisin oleva auto, jonka teho on 10 hv, on valmistettu tehtailija Frans Lindströmin johdolla Mynämäessä Korvensuun konetehtaalla. Auton osat ovat suurimmaksi osaksi kotimaisia. 
Kiinnostava opintoretki oli opiskelijoille mieluisa!


Kuvat ja teksti: Jenni Nyberg

Toimitus: Eva-Maria Oksman


perjantai 3. joulukuuta 2021

Onnea valmistuneille!



Taas on se aika vuodesta, kun TAOssa juhlistetaan syyslukukauden aikana ammattiin valmistuneita!

Paikan päälle pienimuotoiseen valmistujaisjuhlaan saapuivat tuore verhoilija Anu Nummelin, maalari Anniina Leppälä sekä pintakäsittelijä Roni Lehto. Tarjolla oli tietenkin kakkukahvit opettajien kanssa, rehtorin puhe sekä tutkintotodistusten ja ruusujen jako. 



Muita itsenäisyyspäivän juhlaan mennessä TAOsta valmistuneita ovat: 
rakennuspeltiseppä Petri Ahola, restauroija Jenni Nyberg, veneenrakentajat Karri Kiiskinen, Jarkko Sarmaala, Henri Lindgren, Veikko Heino, Ville Viirret sekä Andreas Papageorgiou, maalarit Eveliina Pasonen  ja Isabell Järvelä sekä pintakäsittelijä Joel Kauppinen. 

Onnea ja menestystä kaikille sekä hyvää itsenäisyyspäivää koko koulun väelle! 

tiistai 23. marraskuuta 2021

Restauroijat pääsivät kunnostamaan aitoa reliikkiä Paattisilla


Paattisten kotiseutuyhdistyksen omistama Klootin torpan alue on ollut TAOn restauroijille ainutlaatuinen ja hieno oppimisympäristö tänä syksynä. - Olemme oppineet erilaisia korjausmenetelmiä ja työkalut ovat tulleet tutuiksi ihan käytännössä, iloitsevat Heli Routi, Sari Kilpinen ja Jasmin Toivanen, jotka tottuneesti käsittelevät muun muassa moottorisahaa. Lämpimät vaatteet on ulkotyökohteessa havaittu myös oleelliseksi asiaksi. 


Opettaja Antero Lipasti kertoo, että Klootin torpan alueen vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta, ja nyt työn alla oleva Kustaan tupa lienee 1800-luvun loppupuolelta.  Menossa on rakennuksen alahirsien laitto, eli ammattikielellä kengitys. Tässä kohteessa opiskelijat pääsivät myös nostamaan rakennusta, kun vanhoja rikkinäisiä alahirsiä piti poistaa. Yleensä tällainen rakennuksen nosto kuuluu vasta alan ammattitutkinnon sisältöihin, joten perustutkintoa tekevien opiskelijoiden kannalta katsoen kohde on tarjonnut vähän ekstraa. - Harjoitteluun tämä on muutenkin ihan täydellinen kohde, sillä hommia saa tehdä omaan tahtiin, hehkuttaa Lipasti. 

Henry Okpulu kovertaa fein-nimisellä työkalulla koloja hirteen, jotta saisi poistettua siitä naulat. - Tämä on hidasta hommaa, mutta todella tärkeää, ettei moottorisahan terä vaurioidu, kun aletaan sahata, hän tietää. Vanhat hirret pitää nimittäin sahata sopivaan mittaan, jotta ne saa mahtumaan oikeaan kohtaan talossa.

- Isommissa korjauskohdissa tarvitaan vähintään kaksi vuotta kuivunutta hirttä ja pienempiin riittää vuoden vanha hirsi, kertoo Antero Lipasti. Koululla on varastossa hirsiä kuivumassa, mutta paikan päältäkin on saatu vanhoja hirsiä, joita työssä käytetään.

- Tämä on motivoitunut ja osaava jengi. Mukavaa on myös se, että jos haluamme, täältä löytyy loputtomasti erilaisia korjaustöitä myös jatkossa, kertoo Lipasti. Lisäksi kohteeseen pääsee Föli-bussilla, joten se on helposti  opiskelijoiden saavutettavissa ilman omaa autokin. 

Kyseisen kohteen opettavaisuus on Lipastin mielestä korjausmenetelmien lisäksi myös siinä, että opiskelijat näkevät ihan konkreettisesti, minkälaisia rakennusmateriaaleja on ennen muinoin hyödynnetty. Käytettyjen seinähirsien paksuus vaihtelee, joten siitä voi päätellä, että rakentajien on ollut pakko käyttää hieman huonompilaatuistakin puuta, joka puolestaan vääntyilee ajan myötä. Seinien eristyksinä on käytetty sammalta ja lumppuja eli vanhoja vaatteita ja tekstiilejä. Näillä on todennäköisesti paikkailtu koloja, joita vuosien saatossa hirsiseinään on ilmestynyt. Alapohjan eristeitä tutkittaessa huomattiin puolestaan, että sinne oli kelvannut esim. sammal, hiekka, kanerva ja savi. Kaikki nämä havainnot, mitä kohteessa on nähty, on  myös dokumentoitu, niin kuin restauroijan työhön kuuluu. 

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

TAOn avoimet ovet keräsi ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneita


TAOssa vietettiin avoimien ovien päivää marraskuun alussa. Kaikkiin oppilaitoksen kiinteistöihin pääsi tutustumaan ja seuraamaan, miltä opiskelu ammattikoulussa näyttää,. 

Paikan päälle saatiin ilahduttavasti väkeä paikalle! Joukossa oli sekä opiskelijoiden perheen jäseniä että ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneita. 






Vierailijoille oli koottu esittelypisteitä, jossa kerrottiin kunkin opintolinjan ammatista sekä kirjallisesti että konkreettisin työvälinein ja tuotoksin. Lisäksi tarjolla oli pullakahvit. 

Kiitos kaikille vierailusta! 

Koulun käytävän ja aulatilan seinät saivat väriä sisustajien näyttötyönä

Sisustusalan ykkösluokan opiskelijat ovat innoissaan, kun he pääsivät aitoon työkohteeseen tekemään näyttöä. Ideana oli maalata seinät ja ovet koulun päärakennuksen yläkerran sivukäytävällä sekä atk-luokkaan johtava aulatila. 

Johanna Sipola kuvailee opiskelun aloitusta TAOssa mukavaksi. - Heti laitettiin haalarit päälle ja päästiin hommiin, hän iloitsee. Juttelun lomassa hän levittää pohjamaalia telalla työhuoneen oveen.

Hanna Paksunen on puolestaan kuviomaalauksen kimpussa ja kiittelee hyvää porukkaa ja kivaa opettajaa. - Tätä hommaa on tehty yhdessä ja yhtä aikaa, jotta saadaan maalaustyöt hoidettua. Eikä ole kiellettyä auttaa tai neuvoa kaveria. 

Hän itse osallistui viime lukuvuonna huoneistokunnostajakurssille, ja innostui sitten jatkamaan perustutkintoon  sisustuspuolella. - Täällä TAOssa on mukavan rentoa, mutta silti on tekemisen meininki. 

Miesnäkökulmaa naisvaltaisella alalla edustaa Igor Del Toro. Hänen mukaansa projektin aikana on opeteltu paitsi maalaamista myös sitä, että asiakas pitää ottaa huomioon ja paikat pidettävä siisteinä. 

- Tämä on monipuolinen kohde, sillä olemme maalanneet erilaisia pintoja, kuten tässä listaa. Lisäksi olemme myös kitanneet ja tasoittaneet, kertoo Igor.





Valmiina iloisen värikäs käytävä ja aula tuovat mukavaa kontrastia pimenevään syksyyn!





perjantai 5. marraskuuta 2021

TAOn työpaikkaohjaajille perehdystystä merellisissä tunnelmissa


Työelämäyhteistyö on ollut TAOlle tärkeää niin kauan kuin käytännön harjoittelua aidoilla työpaikoilla on tehty. Tämä perinne sai jälleen jatkoa työpaikkaohjaajien seminaarissa marraskuun alussa, kun koulutussopimus- ja oppisosopimuspaikkojen  työelämäedustajia perehdytettiin opetusmetodeihin, arviointiin ja työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen yleisesti. 


TAOn väki oli erityisen iloinen aktiivisesta työpaikkaohjaajien joukosta, joka saapui paikalle työkiireistään huolimatta. Monet antoisat keskustelut siivittivät päivää, ja bonuksena tietenkin olivat buffet-lounaan makoisat herkut.

Iso kiitos seminaariväelle ja hyvää syksyn jatkoa kaikille työelämän yhteistyökumppaneille. Teidän roolinne on erityinen, kun luotsaamme yhdessä opiskelijoita heidän ammatillisessa kasvussaan!







TAOssa on käytössä kolmiportainen perehdystyskoulutus, jonka tavoitteena on antaa työelämätahoille hyvät edellytykset yhteistyöhön koulutuksen järjestäjän eli tässä tapauksessa TAO, Turun Ammattiopistosäätiön kanssa. Kun perehdytys on käyty, saavat työpaikkaohjaajat diplomin ahkeruudestaan sekä pääsylipun ns. Klubi-risteilyille, joita järjestetään TAOn työpaikkaohjaajille kerran vuodessa. Siellä tavoitteena on pienten käsityövaltaisten alojen verkostoituminen sekä yhteydenpito TAOn ja koulutusalojen työelämäedustajien kanssa. Edellinen Klubi-tapahtuma järjestettiin syyskuussa 2021. 




Kurpitsoiden veistelyä halloweenin kunniaksi



TAOn eri linjojen opiskelijat pääsivät näyttämään taitojaan kurpitsanveistokisassa, joka järjestettiin jo tuttuun tapaan halloweenin aattona. Jokaiselle opintolinjalle jaettiin kurpitsa, jonka opiskelijat saivat yhteistyössä muokata omanlaisikseen. 



Hieno kattaus saatiinkin taas ihasteltavaksi tai kauhisteltavaksi, miten sen nyt ottaa!


Koulun keittiön väen vaikea tehtävä oli valita sitten mitä hienoimpien luomusten joukosta suosikkikurpitsansa. Oppilaskunta järjesti aiheesta myös yleisöäänestyksen, joka toteutettiin oppilaskunnan Instagram-tilillä. 






Sekä keittiön että yleisön suosikiksi valittiin tällä kertaa maalareiden kovertama kurpitsa. Maalarit saivat voittonsa kunniaksi kakkukahvit koulun piikkiin. Onnittelut voittajille sekä kaikille osallistuneille! 


keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Koulurakennuksen julkisivu uuteen uskoon opiskelijavoimin

Tulevien rakennuspeltiseppien osaavissa käsissä syntyy hienoa jälkeä, kun viime keväänä aloitettu TAOn  julkisivuprojekti sai jatkoa heti syyslukukauden alettua. 

Parhaillaan työmaalla ollaan tekemässä uusia koolauksia. 





Projektin aikana on vanhat peltilevyt ja koolaukset purettu. Sitten on eristyksiä lisätty ja uudet koolaukset ovat juuri työn alla. Työ viimeistellään lopuksi uudenkarheilla peltilevyillä, jotka asennetaan siten, että osassa aaltopelti tulee vaakasuoraan ja osassa pystysuoraan.  - Emme käytä alhaalta ylös asti tulevaa pitkää peltilevyä, koska näin saamme harjoiteltua enemmän peltilistoitusta, kertoo rakennuspeltitöitä opettava Markus Fincke. Peltilevy tosiaan käännetään välillä toisin päin, millä saadaan aikaan kiinnostavaa vaihtelua pintaan. 

Maallikon ihmetys saattaa olla melkoinen, kun yleensä talon katolla keikkuva rakennuspeltiseppä onkin työstämässä seinää. Opettaja Markus Fincken mukaan julkisivun pellitys on kuitenkin hyvin tavallista peltisepän työtä. Noin puolet alan firmoista tekee kattohommia ja puolet näitä julkisivuja, joten työmaana tämä kohde on opiskelijoille oivallinen. 

Kyseinen julkisivuremontti koskee siis TAOn koulurakennuksia Taalintehtaankadulla. Sekä rakennusten tien puoleiset päädyt että sisäpihan seinät on tarkoitus uusia. Kun peltityöt ovat valmiit, levytetään talon kulmaus vielä  esim. betonilevyllä. Tämän jälkeen TAOn maalarit astuvat työvuoroon, ja tarkoituksena on saada maalattua näyttävät muraalit talojen kulmauksiin siten, että kuva alkaa talon päädystä ja jatkuu sisäpihan seinämälle. 

Erityisen hienoa on se, että kaikki tämä syntyy TAOssa omin voimin!





tiistai 14. syyskuuta 2021

Syyslukukausi vauhdissa!


Kesän helteiset päivät ovat jääneet taakse, ja TAOssa syyslukukausi on päässyt kunnolla käyntiin. Uusia opiskelijoita on perehdytetty yhdeksään eri käsityöammattiin jo viiden viikon ajan. Myös jatkavat opiskelijat ovat palanneet kesälaitumilta, ja ilahduttavan monet paiskivat kesän töitä joko oman alan töissä oppisopimuksella tai muiden alojen kesätöissä. 

Motivoituneet opiskelijat ovat opetustyön suola, ja sitä onneksi on ollut havaittavissa syyslukukauden ensimmäisistä päivistä lähtien. Tsemppiä kaikille siihen, että tuo hyvä meininki myös jatkuu. 

Innostuneet ja osaavat opettajat ovat puolestaan ammattikasvatuksen oppaita, jotka viitoittavat tietä ammatillisen oppimisen poluilla. Tiedon jäsentely ja opastus käytännön työssä ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita opetuksessa ja ammatillisessa kasvussa. 

Myös opiskelijan tukeminen monenmoisissa muissa elämän haasteissa on nykyään koulujen tehtävä, ja apuna ovatkin ohjaajan, uraohjaajan ja opinto-ohjaajan lisäksi terveydenhoitajan, kuraattorin ja koulupsykologin palvelut. Oli sitten kyse iloista tai huolista, ne kannattaa jakaa jonkun kanssa! Laitetaan hyvä kiertämään ja puolitetaan yhdessä murheet! Antoisaa syyslukukautta koko TAOn poppoolle!




perjantai 6. elokuuta 2021

TAOn maalareille huippumenestys kevään Taitaja2021-kilpailuissa

Ylpeinä ja iloisina esittelemme: 

TAOn maalariopiskelija Susanna Jansson nappasi kultaa  Oulussa pidetyssä ammattitaidon SM-kilpailuissa toukokuussa. 

Vaatimaton Susanna kertoo, että voitto tuli jopa hieman yllätyksenä, sillä kiire ja paine olivat melkoisia. Valmentaja Mari Jokisen mukaan Susanna vahvuuksina olivat lähes virheettömät nauhoitukset ja ylitasoitukset. Myös kokemusta ja itsevarmuutta tällä nuorella naisella on roppakaupalla, sillä hän on jo yläasteikäisestä saakka päässyt alan töihin äitinsä mukana  harjoittelemaan. 



TAOn menestystä täydensi vasta ykkösluokkalainen Josefina Satto, joka sijoittui samaisessa maalaus ja tapetointi -lajissa neljänneksi. Josefinan urheilutausta näkyy valmentajan mukaan vahvasti tekemisessä ja asenteessa. Motivaatio on kohdillaan, ja silloin kaikki onnistuu ja hoituu - tehokkaasti!


TAOn koko väki onnittelee taitavia maalareita. Koululla tarjottiin heidän kunniakseen ansaitusti mitalikahvit ja molemmat tytöt saivat Taitaja-kisoihin osallistumisestaan myös erikoisstipendit!



tiistai 11. toukokuuta 2021

Taitaja 2021 -kilpailuun valmistautuminen on loppusuoralla

TAOsta lähtee kaksi maalariopiskelijaa esittelemään taitojaan ammattitaidon SM-kisoihin

Susanna Jansson  (vas.) ja Josefina Satto matkaavat ensi viikolla valmentaja-huoltaja Mari Jokisen (keskellä) kanssa Ouluun Taitaja 2021 -kilpailuihin, jotka pidetään 18. - 20.5.2021. Kilpailuja voi seurata virtuaalisesti. 

TAOsta pääsi tällä kertaa kaksi kilpailijaa maalaus ja  tapetointi -lajin semifinaalivaiheesta eteenpäin itse finaaliin. Tästä ollaan erityisen ylpeitä!

Semifinaali järjestettiin alkuvuodesta siten, että kukin kandidaatti teki kilpailutyönsä omassa oppilaitoksessaan, ja työt striimattiin lajiohjausryhmän ja muun yleisön katsottaviksi. 

Hyvä yhteishenki on TAOn valmennuksen kulmakiviä, jotta taitavat nuoret naiset saisivat annettua parastaan SM-kilpailuissa. Kaiken kaikkiaan nuorten maalarien finaalissa kohtaa kahdeksan kilpailijaa ympäri Suomen. Peukut pystyyn TAOn kaksikolle!