TAO, Turun Ammattiopistosäätiö on mukana maalaus ja tapetointi -kilpailulajin WorldSkills-
torstai 28. huhtikuuta 2022
Ammattitaitokilpailut ovat yksi osa ammatillisen koulutuksen imagoa
tiistai 5. huhtikuuta 2022
Verhoilussa korostuvat kiertotalous ja kestävä kehitys
Teollisen verhoilun opintojen tunneilla suurin osa opiskelijoista, niin myös Monika, on ahkeroinut vaaleanpunaisen nojatuolin kimpussa, jonka pehmustukseen käytetään muun muassa vaahtomuovia.
Perinteisen verhoilun puolella Monikalla on työn alla K-tuoli, josta tehdään asiakkaan allergian vuoksi kokonaan muoviton, joten käytettävien materiaalien valintoja pitää miettiä tarkasti. Työssä käytetään esimerkiksi haapalastua. Pehmustamisen ja päällystämisen lisäksi työhön kuuluu myös rungon korjaamista. Kakkosvuonna verhoilijat saavat valita erikoistumisopintoja oman kiinnostuksensa mukaan. Monikan mielessä ovat ainakin rottinkityöt.
Joni Piipponen aloitti verhoiluopinnot kuluvan vuoden tammikuussa. Hänen käsissään keinonahkaisen tuolin istuinosa saa pian uuden pehmusteen ja päällisen. Nyt ovat meneillään purkutyöt. Sen jälkeen ovat vuorossa vaahtomuovipehmusteen kiinnitys sekä päällystäminen verhoilukankaalla. Kyseessä oleva työ, jota kutsutaan opiskelijoiden keskuudessa irtolätkän teoksi, kuuluu kaikkien opiskelijoiden alkuvaiheen harjoitustöihin. Verhoilu on Piipposen mielestä kivaa puuhaa.
Tuulia Kunnas puolestaan valmistui teolliseksi verhoilijaksi TAOsta jo reilut kymmenen vuotta sitten. Hän palasi koulun penkille elokuussa 2020 ja suorittaa nyt TAOssa restauroijan perustutkintoa. Yhdeksi valinnaiseksi tutkinnon osaksi hän valitsi perinteisen verhoilun, ja meneillään on parhaillaan perinteisen laiskanlinnan joustimien sitominen. Yksilölliset opintopolut mahdollistavat sen, että eri tutkinnoista voidaan valita tutkinnon osia. Toki valintaa tässä tapauksessa edesauttoi sen, että opiskelijalla oli aiempaa osaamista verhoilusta.
perjantai 4. maaliskuuta 2022
Monipuolisuus kiinnostaa tulevia kiinteistönhoitajia
Teemu Korhonen opiskelee kiinteistönhoitoa TAO, Turun ammattiopistosäätiössä nyt toista vuotta. Hän kertoo, että kiinteistönhoitaja ei ihan varmaksi voi tietää, mitä tuleva työviikko tuo tullessaan. Se on myös työn suola. - Ensi viikolla on ainakin luvassa liukkauden torjuntaa talvikeleissä, paloilmaisimien irrotusta ja kiinteistöjen yleisvalvontaa, hän luettelee. - En varmaan jaksaisi, jos työ olisi koko ajan yhtä ja samaa.
Kiinteistönhoitajaksi valmistuva Santeri Nurmi (vasemmalla) teki opintojen näyttötyönä tukikahvan asennuksen laatoitettuun tilaan, jossa puhkaistiin vedeneristys. Porakoneella oli paljon käyttöä, sillä reiät piti porata teräksiseen renkaaseen, samoin apureiät kaakeliin. Lisäksi ennen ruuvien varsinaista kiinnitystä tarvittiin saniteettisilikonia. Myös asennuksen paikka oli mietittävä ennen työn aloitusta. Työ sujui suunnitelmien mukaan, kertoi Santeri.Opiskelija Tino Jansenin opintoihin on kuulunut myös kahdeksan kuukauden mittainen oppisopimusjakso aidossa työympäristössä. - On kiva, kun pääsee tekemään hommia niin sisällä kuin ulkona, hän kertoo. - Olin myös iloinen, että minulle annettiin paljon vastuuta, muun muassa oma piha-alue hoidettavaksi, Tino lisää. Lisäksi hän muistuttaa, että kiinteistönhoitajan työ sisältää myös asiakaspalvelua. - Valituksia tulee jonkin verran, mutta onneksi myös kiitosta.
perjantai 18. helmikuuta 2022
TAO kutsui ysiluokkalaiset tutustumaan ammattikouluun
TAOn omat reippaat tutor-opiskelijat huolehtivat pääosin esittelyistä, joissa kurkistettiin kaikkiin TAOn yhdeksään ammattialaan. Samalla ysiluokkalaiset pääsivät seuraamaan, mitä ammattikoulussa oikeasti tehdään.
Lattianpäällystyslinjalla kerrottiin, että alan osaajista on kova pula, joten innokkaita nuoria tarvitaan koulutukseen.
Lisäksi kierroksen aikana tutustuttiin sisustajan, kiinteistönhoitajan, pintakäsittelijän ja maalarin ammatteihin.
Viimeisellä etapilla rakennuspeltiseppien työsalissa opiskelijatyönä tehty peltihahmo Bender tervehti vierailijoita valloittavan hymyn kera. Samalla käytiin myös läpi oikeat vastaukset visailuun.keskiviikko 9. helmikuuta 2022
TAOn maalari selviytyi Taitaja2022-finaaliin
TAOn Josefina Satto meni upeasti jatkoon viime viikolla pidetyistä Taitaja2022-semifinaaleista lajissa nimeltään rakennuspinnoittaminen. Aiemmin laji tunnettiin nimellä maalaus ja tapetointi. Josefina, joka on toisen vuoden opiskelija, säilytti hyvin hermonsa ja sijoittui karsinnassa kuudenneksi. Semifinaalin seitsemän parasta eteni Porissa 16. -19.5. pidettävään loppumittelöön.
Lämpimät onnittelut molemmille kisaajille!
keskiviikko 2. helmikuuta 2022
Taitaja 2022 semifinaalin alkuun enää yksi päivä!
Maalaus ja tapetointi -lajin semifinaali vuoden 2022 Taitaja-kilpailuun pidetään torstaina 3.2. TAOn kisaajat Josefina Satto (oik.) ja Nanna Nyblom (alhaalla) harjoittelivat pari päivää ennen koitosta oikein urakalla, sillä koko koulupäivä treenattiin semifinaalin koitosta varten.
Molemmat nuoret naiset myönsivät, että pikku hiljaa alkaa olla perhosia vatsassa, mutta viimeistelyharjoitukset otetaan tosissaan.
Semifinaalit pidetään koronaturvallisuuden vuoksi jokaisen kisakandidaatin omassa koulussa. Näin ollen kisajännityskin ehkä hieman lievenee, kun ei tule verranneeksi muiden kilpailijoiden suorituksia omiinsa. Hyvinä sparraajina toimivat niin TAOn maalariopettajat Mari Jokinen ja Terhi Runsala kuin kisakumppani. Hyvässä tiimihengessä siis ollaan liikkeellä!
Peukut pystyyn TAOn maalareille!
PS Livelähetystä pääset seuraamaan TAOn nettisivuilta: www.taos.fi tai seuraavasta linkistä:
perjantai 21. tammikuuta 2022
Uusi vuosi ja maalareilla uudet kujeet!
Rakennusmaalareiksi opiskelevat kakkosluokan nuoret miehet ovat kevätlukukauden alussa saaneet hieman vaihtelua perinteiseen maalarin työhön. He ovat nimittäin purkaneet, levyttäneet ja listoittaneet maalauslooseja. Opiskelijat Sammy Suomi, Jesse Salo, Patrik Huttu ja Tomi Turunen (kuvassa vasemmalta oikealle) ovat iloisia oppimistaan uusista taidoista.
Rakennustyöt eivät kuulu tavallisesti maalarin tutkintoon, vaan tämä valinnainen tutkinnon osa on lainattu sisustusalalta, ja sen virallinen nimi on "Korjaaminen taideteollisuusalalla". Opettaja Mari Jokisen mielestä on hyödyllistä, että maalarilla on tällaistakin osaamista. Lisäksi tällaisen ison työn opinnollistaminen tuntui muutenkin mielekkäältä opiskelijoiden kannalta.
Looseiksi kutsutut maalauskopit tehtiin piirustusten ja annettujen suunnitelmien mukaan Taitaja 2022 -semifinaaleihin, joista yksi osakilpailu on tarkoitus pitää helmikuun alussa TAOn tiloissa. Tulevien maalarien rakennustöillä oli näitä kisajärjestelyjä silmällä pitäen merkittävä panos! Hienoa pojat!
torstai 16. joulukuuta 2021
Onnistunut opintopolku lähtee innostuksesta ja motivaatiosta!
Toinen asia, mikä Nannaa ammatillisessa opiskelussa on alkanut kiinnostaa, on ammattitaitokilpailut. - Meille kerrottiin jo opintojen melko alussa, että halukkaat saavat alkaa treenata Taitaja-kilpailuja varten, Nanna kertoo. Häntä se alkoi kiinnostaa kovasti, ja Nanna onkin valittu helmikuussa pidettävään semifinaalikilpailuun TAOn toisena edustajana. - Ajattelin, että tällä ensimmäisellä kerralla saisin kokemusta ja harjoitusta, ja sitten seuraavalla kerralla voisi jo kilpailla tosissaan vaikka Taitaja-voitosta, hän toteaa. - Haluan saada opinnoista kaikki irti ja oppia mahdollisimman paljon!
Kolmantena kiinnostuksen kohteena tällä reippaalla maalariopiskelijalla on toiminta koulun oppilaskunnassa, jonka hallituksessa hän on mukana. Mitä kaikkea tämä nuori neitokainen sitten saakaan aikaan ammatillisen koulutuksen polullaan, siihen palataan myöhemmin. Tsemppiä Nanna Taitaja-semifinaaleihin!
torstai 9. joulukuuta 2021
Pintakäsittelijät tutustuivat autotaidemaalaukseen ja Uudenkaupungin automuseoon
Historiikkiosuuden jälkeen opiskelijat saivat tutustua näyttelyyn, joka koostui lähinnä Simo Riikosen töiden kuvista. Kuvia oli tuhansia, joista vain murto-osa oli saatu näytille. Riikonen esitteli lähes jokaisen näyttelyn kuvan ja kertoi tarinoita vuosien varrelta. Hän tiesi jopa, mitä suurimmalle osalle autoista ja rekoista kuuluu nykyään. Osa autoista on edelleen hyvin pidetty suojissaan ja osa jo romutettu.
Harri Höglundin omistama Chevrolet Impala oli myös tuotu opiskelijoiden iloksi näytille kahvilaan. Lounaaksi tarjottiin Verstaan antimia, nimittäin herkulliset hampurilaiset!
Nakkilasta opintoretki jatkui Uudenkaupungin automuseoon. Kyseinen museo sijaitsee Valmet Automotiven autotehtaan vieressä. Sen kokoelmiin kuuluu noin sata autoa, valikoima mopoja, muutama moottoripyörä sekä kaksi lentokonetta.
Automuseossa opiskelijat opettajineen tekivät kierroksen vanhojen autojen parissa.
Kuvassa ensimmäinen Suomessa valmistettu auto. Vuodelta 1913 peräisin oleva auto, jonka teho on 10 hv, on valmistettu tehtailija Frans Lindströmin johdolla Mynämäessä Korvensuun konetehtaalla. Auton osat ovat suurimmaksi osaksi kotimaisia.
Kiinnostava opintoretki oli opiskelijoille mieluisa!
Kuvat ja teksti: Jenni Nyberg
Toimitus: Eva-Maria Oksman
perjantai 3. joulukuuta 2021
Onnea valmistuneille!
Taas on se aika vuodesta, kun TAOssa juhlistetaan syyslukukauden aikana ammattiin valmistuneita!
Paikan päälle pienimuotoiseen valmistujaisjuhlaan saapuivat tuore verhoilija Anu Nummelin, maalari Anniina Leppälä sekä pintakäsittelijä Roni Lehto. Tarjolla oli tietenkin kakkukahvit opettajien kanssa, rehtorin puhe sekä tutkintotodistusten ja ruusujen jako.
Onnea ja menestystä kaikille sekä hyvää itsenäisyyspäivää koko koulun väelle!
tiistai 23. marraskuuta 2021
Restauroijat pääsivät kunnostamaan aitoa reliikkiä Paattisilla
- Isommissa korjauskohdissa tarvitaan vähintään kaksi vuotta kuivunutta hirttä ja pienempiin riittää vuoden vanha hirsi, kertoo Antero Lipasti. Koululla on varastossa hirsiä kuivumassa, mutta paikan päältäkin on saatu vanhoja hirsiä, joita työssä käytetään.
- Tämä on motivoitunut ja osaava jengi. Mukavaa on myös se, että jos haluamme, täältä löytyy loputtomasti erilaisia korjaustöitä myös jatkossa, kertoo Lipasti. Lisäksi kohteeseen pääsee Föli-bussilla, joten se on helposti opiskelijoiden saavutettavissa ilman omaa autokin.
Kyseisen kohteen opettavaisuus on Lipastin mielestä korjausmenetelmien lisäksi myös siinä, että opiskelijat näkevät ihan konkreettisesti, minkälaisia rakennusmateriaaleja on ennen muinoin hyödynnetty. Käytettyjen seinähirsien paksuus vaihtelee, joten siitä voi päätellä, että rakentajien on ollut pakko käyttää hieman huonompilaatuistakin puuta, joka puolestaan vääntyilee ajan myötä. Seinien eristyksinä on käytetty sammalta ja lumppuja eli vanhoja vaatteita ja tekstiilejä. Näillä on todennäköisesti paikkailtu koloja, joita vuosien saatossa hirsiseinään on ilmestynyt. Alapohjan eristeitä tutkittaessa huomattiin puolestaan, että sinne oli kelvannut esim. sammal, hiekka, kanerva ja savi. Kaikki nämä havainnot, mitä kohteessa on nähty, on myös dokumentoitu, niin kuin restauroijan työhön kuuluu.keskiviikko 17. marraskuuta 2021
TAOn avoimet ovet keräsi ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneita
TAOssa vietettiin avoimien ovien päivää marraskuun alussa. Kaikkiin oppilaitoksen kiinteistöihin pääsi tutustumaan ja seuraamaan, miltä opiskelu ammattikoulussa näyttää,.
Paikan päälle saatiin ilahduttavasti väkeä paikalle! Joukossa oli sekä opiskelijoiden perheen jäseniä että ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneita.
Kiitos kaikille vierailusta!
Koulun käytävän ja aulatilan seinät saivat väriä sisustajien näyttötyönä
Hanna Paksunen on puolestaan kuviomaalauksen kimpussa ja kiittelee hyvää porukkaa ja kivaa opettajaa. - Tätä hommaa on tehty yhdessä ja yhtä aikaa, jotta saadaan maalaustyöt hoidettua. Eikä ole kiellettyä auttaa tai neuvoa kaveria.
Hän itse osallistui viime lukuvuonna huoneistokunnostajakurssille, ja innostui sitten jatkamaan perustutkintoon sisustuspuolella. - Täällä TAOssa on mukavan rentoa, mutta silti on tekemisen meininki.
Miesnäkökulmaa naisvaltaisella alalla edustaa Igor Del Toro. Hänen mukaansa projektin aikana on opeteltu paitsi maalaamista myös sitä, että asiakas pitää ottaa huomioon ja paikat pidettävä siisteinä.
- Tämä on monipuolinen kohde, sillä olemme maalanneet erilaisia pintoja, kuten tässä listaa. Lisäksi olemme myös kitanneet ja tasoittaneet, kertoo Igor.










