tiistai 4. lokakuuta 2022

Restauroijat ja maalarit ehostavat Koskisen-talon julkisivua


Hämeenkatu 24:ssa sijaitseva Koskisen-talo on
rakennettu Turun palon jälkeen 1820-luvun lopussa. 
Hämeenkatu 24:ssa sijaitseva Koskisen-talon puutalo saa tänä syksynä uudistetun julkisivun, kun TAOn restauroijat ja maalarit ovat yhdistäneet voimansa. - Restaurointialan opiskelijoiden opetustilana toimiva kiinteistö on oivallinen opiskelijatyökohde sen vuoksi, että opettaja on aina paikalla, kertoo restaurointialan opettaja Heidi Engström. 
Katuosuus piti vuokrata kaupungilta siksi ajaksi,
kun telineet ja sääsuoja hallitsevat katukuvaa.






Sijainti Turun keskustassa on varmasti myös opiskelijoiden mieleen. Katuosuus, johon pystytettiin telineet ja asennettiin sääsuoja, piti kuitenkin vuokrata Turun kaupungilta. Massiivisten telineiden asennuksesta huolehti telinealan yritys. 


Lahonneiden 
korjausta.

puuosien 

Opettaja Antero Lipasti on opastanut
 lahovaurioiden korjauksessa. 
Syyskuun puolivälin paikkeilla restaurointialan opiskelijat Johannes Himanen ja Lauri Mikkola ahkeroivat lahovauriokorjausten parissa. - Syöksytorven läheisyydessä rakennuksen julkisivun puuosat olivat pahoin kärsineet, mutta sorkkaraudalla lahonneiden osien poisto onnistui vaivatta, he kertovat. Ja talokin pysyy tukevasti paikoillaan, kun mitään kantavia rakenteita ei tarvinnut poistaa. - Tarkkaan pitää mitata, että korvaavat puuosat saadaan sopivan kokoisiksi, tähdentävät miehet. Helga Mikkola ja Hetta Mäkilä ovat puolestaan talon toisessa päässä korjaamassa ikkunapuitteita. - Työ on aikamoista palapelin tekoa, he tuumivat. 
Lauri Mikkola ja Johannes Himanen
lahovauriokorjauksien parissa.

Helga Mikkola ja Hetta Mäkilä ikkunanpuitteita korjaamassa.

 
Heidi Engström neuvoo maalariopiskelija
Anzeelika Kurrusta kittauksessa. 
Julkisivun pintakäsittelyn korjaukseen osallistuvat restaurointialan opiskelijoiden lisäksiTAOn maalarit. - Suurin työ on jo tehty, sillä pinnat on pääosin jo pesty, skrapattu, hiottu ja fläkätty eli paikkamaalattu, iloitsee Heidi Engström. Seuraavaksi olisi tarkoitus päästä maalaamaan pintaväriä. - Tämän urakan olisi tarkoitus olla valmis syyslomaan mennessä. Katutaso tosin vaatii tarkempaa työtä, joten siihen saatetaan tarvita enemmänkin aikaa. 
TAOn kakkosluokkalaiset Melina Mäkinen ja Anzeelika Kurrusk sekä kolmosluokkalainen Nea Rosenberg ovat telineillä kittaushommissa, ja työ tuntuu sujuvan leppoisissa merkeissä ja hyvässä hengessä. Nean mielestä työmaalla on ylipäänsä kivan rentoa. Anzeelika puolestaan kertoo pitävänsä kaikista työvaiheista ja tuntee olevansa oikealla alalla. - Rankinta oli skrapaaminen eli maalin kaapiminen ja paikkamaalaus mukavinta, paljastaa taas Melina. Hän ja Anzeelika olivat viime kesänä restaurointialan kesätöissä, mistä molemmat nuoret naiset pitivät kovasti. 
Maalarit kittiä levittämässä. 


Opettaja Marja Viitaniemi opastaa Aku Harroa
maalin kaavinnassa.
Ykkösluokan maalarit ovat skrapaamassa ja hiomassa vanhaa maalipintaa katutasossa. Marja Viitaniemi kehuu, että opiskelijat ovat ahkeria ja kysyvät tarvittaessa neuvoa. - Tässä vaiheessa opintoja opiskelijan on vaikea vielä tietää, minkä verran vanhaa maalia kuuluu poistaa, ettei vahingoiteta puupintaa, toteaa Viitaniemi. Työvälineinä käytetään kaavinta ja puukkoa sekä oikein karkeaa hiekkapaperia. Opiskelijat katsovatkin tarkasti opettajan näyttäessä, miten maalin poistetaan.

Aku Harro ja muut opiskelijat
työskentelevät ahkerasti
arvorakennuksen korjaustyömaalla. 


Yksi opettajan mallia seuraavista on Aku Harro, jolla ei ole aiempaa kokemusta arvorakennuksen julkisivun korjausmaalauksesta. Miltä työskentely tällaisessa hienossa kohteessa sitten vasta-alkajasta tuntuu? - Kaipa meihin luotetaan, vastaa  tämä nuori mies. 
Ja näinhän se opetus parhaimmillaan ammattikoulussa toteutetaankin: Aidossa työkohteessa mallia näyttäen ja vastuuta antaen. Työ tekijäänsä opettaa!

Maalaus- ja restaurointialan opiskelijoiden lisäksi työsarkaa Koskisen-talon remontissa on riittänyt hieman myös TAOn rakennuspeltisepille. 
- Kahden syöksytorven yläpään mutkasarjat piti vaihtaa, ja se oli meidän linjan homma, kertoo opettaja Markus Fincke. 
Räystäitä ei lähdetty vaihtamaan, 
vaan ne saivat tällä erää uuden maalipinnan. 



Työmaan harjakaisia juhlitaan syysloman jälkeen. 
Lisää kuvia ja tunnelmia on siis vielä tulossa...

tiistai 27. syyskuuta 2022

Oslon maalauskilpailusta tuliaisina diplomi ja roppakaupalla arvokasta kokemusta

Syyskuun puolivälissä TAOn maalausalan opiskelija Sari Saarinen eli Norjan Oslossa jännittäviä hetkiä valmentajiensa Terhi Runsalan ja Marja Viitaniemen kanssa. Upeassa Litteraturhusetissa nimittäin pidettiin pohjoismainen ammattitaitokilpailu maalauslajissa.
 - Järjestäjämaa saa päättää kilpailutehtävät, mutta arviointiin osallistuvat tuomarit kustakin maasta, kertoo Suomen tuomarina toiminut Marja Viitaniemi. Kolmipäiväisessä kilpailussa kilpailtiin hänen mukaansa ihan tosissaan, mutta hyvässä hengessä. Pisteytys noudattelee kansainvälistä kriteeristöä, vaikka kisan järjestäjä saa päättää painotuksen ja itse kilpailutehtävät eivät ole ihan yhtä vaativia. Kilpailuhenkisin Tanska ylsi voittoon, ja Suomen edustaja oli pisteiden perusteella kolmas. Tapahtuma huipentui gaalaillalliseen, jossa kaikki osallistujat palkittiin diplomeilla.
 

Gaalaillallinen järjestettiin hienossa juhlatilassa,
jossa  jaettiin diplomit kaikille kilpailijoille. 

- Kilpailuista jäi hyvä fiilis, kertoo Sari Saarinen. Syysflunssa tosin verotti hieman voimia, mutta reissu kokonaisuudessaan sai Sarilta kuitenkin hyvän arvosanan. Mieleen jäi erityisesti gaalaillallinen, joka pidettiin upeassa vanhassa arvorakennuksessa, jossa oli hienoja koristemaalauksia. Itse kilpailussa Sari keskittyi niin tiiviisti omaan suoritukseen, ettei kovin paljon ehtinyt muihin kilpailijoihin tutustua. - Olisi toki ollut kiva enemmänkin vaihtaa ajatuksia kanssakilpailijoiden kanssa, hän pohtii. - Muiden työtekniikoita tarkkailemalla oppi uusia asioita, ja alitajuisesti varmaan tuli myös sisäistettyä paljon, joten ehdottomasti kannatti osallistua, hän kiteyttää.


Vapaassa työssä Sari ei muiden edustajien tapaan käyttänyt sapluunaa, vaan toteutti työnsä vapaalla kädellä, mikä aiheutti ihastusta ja kiitosta. - Annoin tässä työssä käyttämäni luonnoksen ruotsalaisille, jotka tuntuivat olevan iloisia tiedon jakamisesta, Sari kertoo. 
Ovimaalin kanssa sen sijaan oli hieman haasteita. Marja Viitaniemi harmitteli, että tätä norjalaista maalia ei saatu koululle etukäteen, joten sen ominaisuuksiin ei voitu tutustua. - Maali tuntui erilaiselta, mihin olen tottunut, kuvailee Sari. - Olisin halunnut korjata erityisesti ovityötä, mutta aika ei valitettavasti siihen enää riittänyt. 

Viitaniemi on joka tapauksessa tyytyväinen TAOn opiskelijan edesottamuksiin kilpailussa.  Hänen mukaansa Sari oli valmennuksessa hyvin itseohjautuva, tunnollinen ja ahkera. - Hän jopa harjoitteli  itsenäisesti aiempia kilpailutöitä keväällä koululla, joten motivaatio itsensä kehittämiseen oli ja on hyvin vahva. Sari itse antaisi seuraavalle kisaan lähtijälle  yhden käytännön ohjeen: - Turha stressi pois ja avoimin mielin kilpailuun!




Joka toinen vuosi järjestettävä NMO-tapahtuma (Nordisk Målarmästare Organisation)  keräsi paitsi kaikista pohjoismaista yhden taitavan opiskelijan tai vastikään valmistuneen haastamaan toinen toisiaan maalausalan erilaisissa työtehtävissä myös alan ammattilaisia kokoontumaan yhteen. Suomesta paikalle saapui TAOn kisajoukkueen lisäksi Pintaurakoitsijat ry:n edustajia sekä yhdistyksen jäseniä eri puolelta Suomea, kaikkiaan kymmenisen henkilöä. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin Suomessa v. 2018, jolloin TAO ja Viitaniemi olivat aktiivisesti mukana järjestelyissä. Koronaepidemian vuoksi tapahtuman järjestämisessä oli kuitenkin useamman vuoden tauko. Järjestelyvastuu vaihtuu vuosittain, ja idea on, että 10 vuoden välein kukin maa toteuttaa tapahtuman. Seuraavan kerran tapahtuma pidetään Islannin Reykjavikissa v. 2024. 

Onnittelut vielä Sarille ja koko TAOn valmennustiimille!



maanantai 12. syyskuuta 2022

TAOn maalari pohjoismaiseen maalauskisaan syyskuussa ja TAOn valmennettava WorldSkillsiin marraskuussa

Sari Saarinen pitää itsensä haastamisesta. 
Syyslukukauden alku on TAOn maalauslinjan opiskelija Sari Saarisella sujunut tiiviin harjoittelun merkeissä. Tämä lahjakas maalarinalku osallistuu nimittäin  Norjan Oslossa järjestettävään pohjoismaiseen maalausalan ammattitaitokilpailuun (NMO) 14. - 16.9.2022. Mukaan kisareissuun ovat lähdössä myös Sarin opettajat Terhi Runsala ja Marja Viitaniemi, jotka ovat prepanneet suojattiaan kesäkuun alusta lähtien. 
- Opettajani Terhi otti minuun yhteyttä kesäloman alussa ja kysyi halukkuuttani tähän kilpailuun, kertoo Saarinen. Hän nappasi haasteen innolla vastaan, ja myöntää harmitelleensakin hieman sitä, että muissa ammattitaitokilpailuissa on ikäraja. Opettaja Terhi Runsala vahvistaa, että NMO:ssa ei ole ikärajaa, mutta kilpailuun on aina lähetetty nuorehkoja osallistujia. Tähän kategoriaan Sari Saarinen sopii hyvin, sillä ikää hänellä on 29 vuotta. 
Halutessaan Sari voisi suorittaa kisaharjoittelulla ja kilpailuun osallistumalla myös  koristemaalauksen näytön ja näin opinnot TAOssa etenisivät. Nuori nainen on tässä vielä kahden vaiheilla. - Olen jo oppinut tästä harjoittelusta paljon, mutta voisin oppia vielä lisää, jos valitsen näytöksi jonkin muun tutkinnon osan, hän puntaroi. 

Yksi kisatehtävistä on peilioven maalaus.
Kolmipäiväisessä kisaurakassa haastavimpana Saarinen pitää aikataulussa pysymistä. Tämän helpottamiseksi työtehtäviä on välillä kellotettu. Saarisen mielestä  mieluisimpia kisatehtäviä ovat ns. vapaa työ ja viivamaalaus. Näissä kilpailutöissä kädentaidot ja tarkkuus pääsevät hyvin esille. Kesätöissä ollessaan Saarinen pystyi harjoittelemaan rajaamista, mutta muutoin kesä kului alan perustehtäviä tehden. Esimerkiksi ovimaalauksia ei kesätöissä tullut vastaan, mutta ikkunanpokien maalausta kyllä. 

Kilpailuun Sari lähtee sillä mielellä, että olisi kiva voittaa, mutta innostusta herättää ihan kokemuksen hankkiminen. - Voitto ei ole minulle tärkeintä, vaan itseni haastaminen, hän kiteyttää. TAOn väki toivottaa Sarille onnea ja menestystä kilpailuun!

Ammattititaitokilpailuun valmistautuminen vaatii myös
paperitöitä. Kuvassa vasemmalla Terhi Runsala, keskellä Marja
Viitaniemi ja oikealla kilpailuedustaja Eleonoora Lehvonen. 

Jännittävät paikat ovat kohta myös edessä toisellakin TAOn huippuvalmennettavista. Nimittäin kansainväliseen WorldSkills  
-ammattitaitokilpailuun valmistautuva Eleonoora Lehvonen pääsee tositoimiin marraskuun alussa. Pienoinen pettymys tosin on se, että kilpailu järjestetään alunperin kisapaikaksi sovitun Kiinan Shanghain sijaan Italian Bolzanossa.  
- Koko Suomen  ammattitaitomaajoukkue ei kilpaile samassa paikassa, vaan eri lajeja on hajautettu 15 eri maahan, jopa Suomeen, kertoo maalauksen ja tapetoinnin Skills-lajipäällikkö Marja Viitaniemi. Oikein paljon tsemppiä Eleonooralle kilpailuun!

Eleonoora on vastikään valittu edustamaan Suomea myös kansainväliseen EuroSkills-kilpailuun ensi vuonna. Mukaan Gdanskiin on lähdössä TAOsta Skills-huippuvalmentaja Terhi Runsala, joka on nyt myös tuore ekspertti. Eksperttinä oleminen tarkoittaa sitä, että valmentamisen lisäksi henkilö osallistuu kilpailutehtävien suunnitteluun etukäteen ja arviointiin itse kilpailussa. Onnea Terhi!

torstai 18. elokuuta 2022

Samuelin-päivänä TAOssa terveysbussin, Oskun ja TAOn oppilaskunnan esittelyjä

Syyslukukausi on alkanut TAOssa vauhdikkaasti, ja niin uudet kuin jatkavatkin opiskelijat ovat päässeet pukemaan haalarit ylleen. 

18.8. juhlistettin  TAOssa myös perinteisesti Samuelin-päivää, jolloin herkuteltiin kakkukahvilla koulun perustajan kunniaksi. 
Opiskelijat pääsivät päivän aikana tutustumaan TAOn oppilaskunnan toimintaan, ja uutta innokasta väkeä saatiin jo värvättyä iloiseen joukkoon. Nanna Nyblom ja Teemu Korhonen olivat kertomassa oppilaskunnan toiminnasta ja jakoivat TAO-tikkareita. 




Paikalla oli myös Osku road show, eli ammattiin opiskelevien opiskelijoiden etujärjestö esitteli toimintaansa. Oskulaiset tekivät TAOn opiskelijoiden kanssa mm. Tiktok-videon. 


Pääkoulun pihalla pääsi lisäksi tutustumaan Touko-terveysbussiin. Tätä toimintaa ylläpitää Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry. ja Ankkuri-hanke. Muun muassa pintakäsittelylinjan opiskelijat kävivät tutustumassa terveysbussin häkämittaukseen ja nikotiininäyttelyyn. 

Päivän päätteeksi TAOn toimiston väki valitsi keväällä linjoittain istutettujen auringonkukkien joukosta voittajaksi restaurointilinjan istutuksen. "Kolme kauniisti noussutta elävää auringonkukkaa, ja nuput näyttävät siltä, että näistä vielä pukkaa ihan oikeat auringonkukat", totesi arvovaltainen raati. 


keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

TAOssa erilainen koulupäivä kierrätysteemalla

























Kevätlukukauden päättymisen kynnyksellä järjestettiin TAOssa "Kierrätä, kunnosta ja uudista" -päivää. 
Maalauslinjan opiskelijat huolsivat muun muassa työvälineitä, sisustuslinjalla eroteltiin esimerkiksi romulautaa kunnon puutavarasta, ja veneenrakentajat huolsivat koneita ynnä muuta. 

. 

Erilaiseen koulupäivään kuului myös grilliherkkuja sisältävä lounas. Grillimestareina toimivat rehtori Pirjo Ylönen ja apulaisrehtori Juho Vuorinen.























Päivän kruunasi kierrätysaiheinen kilpailu, jossa eri opintolinjat olivat alkuviikon ja kuluvan teemapäivän aikana saaneet suunnitella ja toteuttaa istutusastian eli kukkapurkin kierrätys-, lahjoitus- ja jätemateriaaleista. 


Istutusastioihin piti suunnitella myös salaojitus, jotta kesän aikanakin ne toimisivat hyvinä kasvualustoina auringonkukille, sillä päivän aikana tehtiin myös istutukset näihin upeisiin luomuksiin. Kilpailulle lieneekin tulossa jatkoa syyslukukauden alussa otsikolla "Mahtavin auringonkukka". 
TAOn toimiston väki sai kunnian olla  arvovaltaisena raatina.



Kierrätysaiheisen kukkaruukkukilpailun voitti lattianpäällystyslinjan upea istutusastia. Yleisön suosikin tittelin sai  maalauslinjan luomus. Onnittelut voittajille ja kaikille kisaan osallistuneille. Uniikkeja ja taidokkaita istutuslaatikoita oli jokaikinen!

Kivaa kesää kaikille, ja toivottavasti syyslukukauden alussa meitä tervehtii komea auringonkukkien rivi.  

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Lattianpäällystäjillä iso urakka TAOn luentosalin remontissa

Tasoitteen sekoitus
Lattianpäällystyslinjan opiskelijat Ville Toivola ja Sanna Kuupakko ovat urakoineet toden teolla tehdessään uutta lattiaa TAOn luentosaliin. Keväinen projekti oli Toivolan mukaan  mukava ja työmaana todentuntuinen verrattuna työsalin harjoituslooseihin. Kuupakon mielestä kivointa oli nähdä oman kätensä jälki. - Parasta oli se, kun huomasi, miten se käsittelemätön lattiapinta muuttui ihan täysin, kun työ saatiin valmiiksi. Lopputuloksesta tuli hieno! 

Projekti alkoi purkutöillä, jolloin vanha huonokuntoinen lattia revittiin pois. Tämän jälkeen olivat vuorossa pohjatyöt. Lattianhiomakoneella työpari hioi vuorotellen koko luentosalin alueen. - Tärkeää on saada vanhan lattian alusliimat pois, kertoo Kuupakko. Hionnan jälkeen oli sitten vuorossa tasoitus. Tasoite sekoitettiin tietenkin itse. - Valmistelutyöt tehtiin etukäteen, eli vedet, tasoitesäkki ja työkalut olivat jo valmiina työkohteessa, Toivola listaa. 

Tasoitteen annettiin kuivua viikonlopun yli, ja sitten se hiottiin uudelleen, mutta vähän hienommalla hiomakarkeudella. - Tärkeää on saada pölyt pois, jotta lattiapäällyste sitten tarttuu hyvin, tietää Toivola. 




Lattian tasoitetyö sujui hienosti yhdessä.





Ennen kuin varsinainen päällyste, eli vinyylilankku, voitiin asentaa, piti suunnitella tarkoin, miten lankkujen jako tehdään. - Hosua ei saa, muistuttaa Toivola. - Homma aloitetaan keskeltä, ja siihen sitten mitoitetaan aloituslinja, josta aletaan levittää liimaa, hän kuvailee. Näin tehdään, jotta valmis pintaa näyttää hienolta, sillä mahdolliset mittavirheet, eli heitot, tulevat tällöin seinän viereen eikä keskelle huonetta. Liiman levitykseen jälkeen piti antaa liiman hetken aikaa ns. nahoittua, ja sitten olikin jo lankkujen asennuksen vuoro. 


Ville Toivola levittämässä tasoitetta.
- Itse lankun lätkiminen oli ihan kivaa ja simppeliä, toteaa Toivola. Huolellisuutta vaadittiin siinä, että joka lankku tulee tismalleen edellisen viereen, sillä palan irti repiminen olisi ollut liian työlästä. 
- Haastavinta oli reunapalojen leikkaaminen, mutta hyvin sekin sujui, ja ne palat tulivat tosiaan piiloon jonnekin patterin taakse, hän tarkentaa. Kuupakko mainitsee yhdeksi hankaluudeksi sen, että kaikissa lankuissa ei ollut merkintää, mihin suuntaan lankku tuli asentaa. - Lisäksi huomasimme vähän sävyeroa lankuissa sen vuoksi, että erissä oli vaihtelua, hän tunnustaa. - Tuskin sitä kukaan muu kuin Ville ja minä huomaa, hän naurahtaa. Lattiapäällyste viimeisteltiin jyräämällä, jotta liima ottaisi kunnolla kiinni päällysteeseen. - Tämä varmistaa sen, että lankut pysyvät paikoillaan, kun lattialla kävellään, kertoo Toivola. 
Vinyylilankun asennusta


Yhteistyö tutun luokkakaverin kanssa sujui hyvin. - Oli kiva tehdä hommia Sannan kanssa, ja yhdessä pystyi myös pohtimaan, jos tuli pulmia vastaan. Sanna on samoilla linjoilla. Projektissa oli hänen mukaansa tärkeää myös ottaa huomioon muut työntekijät. - Hyvin saimme sovittua maalareiden kanssa asiat niin, ettei kukaan ollut toisensa tiellä, hän iloitsee. - Remontista kokonaisuudessaan tuli mielestäni onnistunut, lisää Kuupakko. 




Uutta lattiaa fiilistelemässä lattianpäällystäjiksi valmistuneet
Alexandr  Sappinen, Ville Toivola, Sanna Kuupakko, Marja-Leena
Lehtojärvi sekä opettajat Petri Helmiö ja Sini Setälä. 

 – Aika itsenäisesti saatiin tässä projektissa toimia, kun opettajamme Sini Setälän johdolla oli ensin käyty läpi työn vaiheet, kertoo Toivola. - Siitä tuli sellainen varmuus, ja tiesi, mitä pitää lähteä tekemään. 
Kaksiosaisen luentosalin pienempi puoli olikin tämän kaksikon näyttötyö. - Olimme saaneet harjoitella sillä isommalla puolella, ja näyttö sujuikin todella hyvin, iloitsee Kuuppakko. Arvosanaksi tuli erinomainen!

Onnittelut työparille ja luokkakavereille myös valmistumisen johdosta! Tutkintotodistukset jaettiin 3.6. järjestetyssä TAOn päättöjuhlassa, jota vietettiin missäpä muualla kuin uudistetussa luentosalissa! 


perjantai 3. kesäkuuta 2022

Onnea valmistuneille!

 

Kevään valmistujaisjuhlassa oli sekä keväällä aiemmin valmistuneita että 3.6. tutkintotodistuksen saaneita.

TAOssa vietettiin valmistujaisjuhlaa 3.6. uudistetussa luentosalissa. Tutkintotodistuksia ja stipendejä jaettiin, puheita ja musiikkiesityksiä kuultiin ja kakkukahvitkin nautittiin. Ilmassa oli niin riemua kuin haikeutta. Tutkintotodistuksen saaminen on hieno ja tärkeä saavutus, jota juhlitaan tietenkin täysin rinnoin. Samalla kuitenkin yksi etappi on tullut päätökseen, koulukavereita ja opettajia ei näe enää joka päivä, ja pitää jatkaa matkaa itsenäisesti. TAOsta on toivon mukaan saanut hyvät eväät ammatilliselle tielle, ja koko henkilökunta toivottaakin kaikille oikein paljon onnea valmistumisen johdosta sekä hyvää jatkoa!

Kevätlukukausi jatkuu TAOssa vielä ensi viikon, jonka jälkeen opiskelijoilla alkaa hyvin ansaittu neljän viikon loma. Kesällä toivottavasti moni nuori pääsee alan työpaikkaan oppisopimukseen, jossa voi suorittaa opintojaan eteenpäin. Muille on tarjolla heinäkuussa kesän etäkursseja, jotta ei opiskelu ihan unohdu. 
Ihanaa kesää niin valmistuneille kuin jatkavillekin opiskelijoille!


torstai 2. kesäkuuta 2022

Veneenrakentaja inspiroituu monipuolisista ja vaativista työtehtävistä

Rock 20 uudistetussa kuosissa.
Marko Vuorinen on tehnyt ison urakan veneen sisustuksessa.
Rock 20 -purjeveneen lähtötilanne



















Rock 20 -merkkisen purjeveneen hytissä istuu tyytyväinen mies. Veneenrakentajaksi kesäkuun alussa valmistuva Marko Vuorinen on nimittäin ahkeroinut koko kevätlukukauden kiinnostavan asiakastyön kimpussa, ja nyt alkaa pikku hiljaa kaikki olla valmista. - Kaikki sisäpinnat uusittiin ja runko myös maalattiin sisäpuolelta. Lisäksi laitettiin kuntoon valaistus ja sähköt sekä ikkunat vaihdettiin, hän luettelee. Istumalaatikosta veneen sisään johtava ovi oli myös työlistalla. - Vanha ovi oli pleksiä ja pahasti vääntynyt, joten siihen tuli nyt puinen ovi, jonka sain suunnitella, kertoo Vuorinen. - Tein niin kuin itselleni tekisin, hän toteaa, ja tätä seikkaa hän pitääkin tärkeänä, kun on kyse asiakastyöstä.
Rock 20 on kohta valmiina vesille, entistä ehompana!



Veneiden varustelutöistä pitävä Vuorinen on ollut tyytyväinen, että opiskelun aikana on ollut tarjolla monenlaisia kiinnostavia projekteja. - Heti ensimmäisenä opiskeluvuonna sain jo asiakastyön, ja minut jopa palkittiin kevätlukukaudella stipendillä, hän kertoo. - Opettajilta on hyvin saanut tukea ja oppia sekä uusia ideoita. Projektien kautta oppiminen onkin sopinut hyvin Vuoriselle. - On ollut hienoa, että itse on saanut suunnitella ja tehdä, ja minun tekemiseeni on luotettu, hän kiittelee. 

Säilytysluukuista ja listoituksesta tuli siistit.





Palataan Rock 20 -projektiin. Veneen omistajan toiveena oli siistit sisätilat, joten Vuorinen onkin saanut  melko vapaat kädet toteuttaa tätä toivetta. Haastavia kohtia Vuorisen mukaan tässä asiakastyössä olivat muun muassa listoitukset, jotka kaikki olivat eri kokoisia. Keulaan rakennettiin myös säilytysluukut sekä niihin siistit peitelevyt. - Siellä voi säilyttää esimerkiksi purjeita, hän havainnollistaa. 


Pistopunkka sai uuden ilmeen.


Pistopunkkien eli veneen sisuksiin jatkuvien makuupaikkojen, laitojen sisäverhouksien tekeminen oli myös oma lukunsa. - Vinyyliverhous piti ahtaassa tilassa asentaa paikoilleen, ja se piti saada kerralla oikein, kertoo Vuorinen. Ja tottahan toki se tältä kätevältä kaverilta onnistui! - Pistopunkan toiseen reunaan tein vielä peitelevyt, jotta tila olisi mukava ja siisti. Tämän kompaktin kokoisen veneen hytissä onkin makuutilat vähintään neljälle aikuiselle, sillä veneen keulassa olevasta sohvasta saa parivuoteen, kunhan pöytä lasketaan alas.  





Sähköt, valot ja listat uusittiin. Kuva samasta kohdasta ennen ja jälkeen.

Vuorinen iloitsee siitä, että on päässyt tekemään monipuolisia ja vaativiakin projekteja opinnoissaan.Itselleen hän on tehnyt kanootin sekä monenlaisia lasikuitutöitä. Oppisopimuksen kautta tehtyjä töitä on myös pystynyt sisällyttämään suoritteilla olevaan veneenrakentajan ammattitutkintoon, mistä mies on kiitollinen. - Tästä kyseisestä asiakastyöstäkin tein ammattiosaamisen näytön, hän kertoo. Ja mikä mukavinta niin opettajat kuin asiakas ovat olleet vaikuttuneita lopputuloksesta. Eikä ihme!

Uudet ikkunat ja maalipinta piristivät veneen sisustusta.

Vuorisen jatkosuunnitelmissa on ensin pitää vähän kesälomaa perheen kanssa Pielavedellä sijaitsevalla mökillä. Haaveissa on myös Thaimaan-matka, jotka peruuntui koronan vuoksi pari vuotta sitten. Ammatillisessa mielessä hän haaveilee työstä veneiden varustelun parissa. - Nämä hommat ovat kivoja, hän toteaa. Hän näkisikin mielellään itsensä työskentelevän jossakin veneiden varustelutöitä tekevässä yrityksessä. - Pitää vielä opettajaltani Petri Leimulta kysellä yhteystietoja hyviin firmoihin, joissa meidän alan opiskelijoita käy harjoittelujaksoilla. Osaavalle ja motivoituneelle tekijälle löytyneekin töitä, sillä venealan osaajista on kova pula niin Varsinais-Suomessa kuin muuallakin maassa. 

 

perjantai 20. toukokuuta 2022

Suomen paras nuori maalari tulee jälleen TAOsta! Onnea Josefina Satto Taitaja2022-kullasta!

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön maalausalan opiskelija Josefina Satto nappasi kultaa Porissa  16. - 19.5. järjestetyissä nuorten ammattitaidon SM-kilpailuissa. Lajina oli rakennuspinnoittaminen, aikaisemmalta nimeltä maalaus ja tapetointi. Onnittelut Josefinalle ja valmennustiimille! TAOn maalari ylsi nyt toista kertaa peräkkäin Taitaja-kilpailuissa korkeimmalle korokkeelle. Tästä kiitos kuuluu tietenkin kovahermoiselle ja taitavalle kilpailijalle, mutta myös huippuvalmennustiimin osaavalle ohjaukselle ja tsemppaukselle. Josefinan valmennuksesta ovat vastanneet maalausalan opettajat Mari Jokinen ja Terhi Runsala sekä Marja Viitaniemi, joka toimii myös rakennuspinnoittamisen lajipäällikkönä. 


Kolmipäiväisessä finaalissa arvioitavia kisasuoritteita olivat muun muassa peilioven ja seinän maalaustyöt, erikoismaalaustyö, tapetointi, nauhoitus ja ylitasoitus. Äärimmäistä tarkkuutta vaativat kilpailutehtävät onnistuivat Josefinalla nappiin, sillä hän saavutti voittonsa jopa selkeällä piste-erolla muihin mitalisteihin. 

Toivottavasti kilpailumenestys motivoi myös nuorempia TAOn maalareita tähtäämään tuleviin ammattitaitokilpailuihin. Jos motivaatio tai taidot riittävät, on TAOsta nimittäin mahdollisuus ponnistaa myös kansainvälisiin kilpailuihin. TAOn maalausopettajat ovat mukana huippuvalmennustiimissä, jossa valmennetaan kilpailijoita vuorovuosin järjestettäviin WorldSkillsiin eli nuorten ammattitaidon MM-kilpailuihin ja Euroskillsiin eli EM-kilpailuihin. 

Mitalikahvit juodaan Josefinan voiton kunniaksi TAOssa maanantaina, joten sen jälkeen palaamme vielä mitalistin ja hänen valmentajiensa tunnelmiin. 

Koko TAO iloitsee menestyksestä teidän kanssanne! 

torstai 28. huhtikuuta 2022

Ammattitaitokilpailut ovat yksi osa ammatillisen koulutuksen imagoa

TAO, Turun Ammattiopistosäätiö on mukana maalaus ja tapetointi -kilpailulajin WorldSkills-huippuvalmennuksessa. Kiinan Shanghaihin matkaava jyväskyläläinen Eleonoora Lehvonen harjoitteli huhtikuun puolivälissä Turussa valmentajansa Terhi Runsalan opastuksessa. 

Eleonoora kertoo harjoitelleensa paljon edellisvuosien kilpailutehtäviä. Kuvassa hänellä on meneillään design-työ, joka itse kilpailussa on kaikille sama. TAOn maalausalan opettajan Terhi Runsalan mukaan tähän tehtävään kannattaa panostaa, sillä siinä on eniten pisteitä jaossa. Pisteytyksessä otetaan huomioon nimenomaan tarkkuus ja joissain tehtävissä myös työn tekemisen nopeus. 
Lisäksi valmennusjaksolla on harjoiteltu niin sanottua vapaata työtä, jonka jokainen maa saa suunnitella omanlaisekseen. Eleonooran vapaassa työssä hyödynnetään sekä liukuväritekniikkaa että kuvamaalausta. 
21-vuotias Eleonoora valmistui maalariksi alkuvuodesta ja on keskittynyt harjoittelemaan ensi syksyn kilpailua varten jo viime vuoden lopusta lähtien, jolloin hänet valittiin karsintojen perusteella "kisakoneeseen". Valmentaja Terhi on vaikuttunut valmennettavansa hyvästä motivaatiosta ja ahkerasta harjoittelusta. Myös ammattioppilaitos Gradia Jyväskylän opettajat Katja Jaatinen ja Kaisa Laakso-Kantonen, jotka myös toimivat Eleonooran valmentajina, ovat yhtä mieltä siitä, että tämän nuoren naisen vahvuuksia ovat hyvän asenteen lisäksi tarkkuus ja itseohjautuvuus. Kuvassa vasemmalta oikealle Kaisa, Eleonoora, Terhi ja Katja. 

Edellä mainittujen tehtävien lisäksi kilpailurupeamaan kuuluvat myös oven maalaus ruisku- ja sivellintekniikalla. Ruiskun käyttöön Eleonooraa perehdytti valmennusjaksolla ekspertti Timo Haapolahti, joka lähtee mukaan ammattitaidon MM-kilpailuihin tuomarin ominaisuudessa. Ekspertin työhön kuuluu myös kilpailijan opastus ja tsemppaus, ainoastaan kilpailusuorituksen aikana ei saa antaa neuvoja. 

Muita kisassa tehtäviä maalarin töitä ovat tapetointityö sekä niin sanottu color design, jossa kilpailijan pitää myös osata sävyttää maaleja. 

Eleonooran tavoitteina kilpailussa ovat mahdollisimman hyvä lopputulos sekä työn saaminen valmiiksi annetussa aikataulussa. Aikaa kilpailutehtävien tekemiseen on neljä kilpailupäivää ja noin 20 tuntia, joten töiden järkevä aikataulutus on tärkeää. 

WorldSkills-kilpailijoille järjestetään myös maajoukkuetapaamisia, joissa saa aimo annoksen tietoa kilpailun käytännöistä sekä pääsee tapaamaan muita kisaan lähtijöitä. Tähän mennessä maajoukkuetapaamiset on järjestetty Teamsin välityksellä, mutta ihan oikea ensimmäinen live-tapaaminen on huhtikuun lopussa Helsingissä. 

Eleonooran innokasta asennetta kuvaa hyvin se, että hän harjoitellut maalaustaitojen lisäksi myös kiinan kielen alkeita. Itse kilpailu Kiinan Shanghaissa tosin järjestetään ns. kisakuplassa eli kilpailijat oleilevat lähinnä hotellilla ja kisapaikalla, mutta eiköhän kielitaidollekin löydy käyttöä!

Eleonooran kanssa yhtä aikaa kisavalmennukseen osallistui myös TAOn oma opiskelija Nanna Nyblom, joka tähtää kansainvälisiin kilpailuihin. Nanna on vasta ensimmäisen vuoden opiskelija, mutta kiinnostus ja halu oppia ovat hänen vahvuuksiaan. Valmentaja Terhi Runsalan mielestä kiinnostus onkin kaiken A ja O, loppu on sitten harjoittelusta kiinni. 

Nanna itse iloitsee, että pääsi koulutussopimusjaksoltaan osallistumaan valmennukseen ja kiittelee opettajaansa. - Terhi tietää, mistä puhuu, sekä auttaa pulmatilanteissa. Nannan oma näkemys on, että tarkkuus ja ajan käyttö ovat niitä asioita, joihin kansainvälisissä kisoissa täytyy panostaa. 

Valmentajan mielestä on myös oivallista, että valmennukseen osallistuu useampia henkilöitä yhtä aikaa. - Nuorempi maalarinalku pääsee näin myös oppimaan kokeneemmalta ja havainnoimaan, että hyvään lopputulokseen voi päästä erilaisilla tavoilla. 

Kansallinen Taitaja-kilpailu on myös hyvää vauhtia lähestymässä. Porissa toukokuun puolivälissä pidettävään nuorten ammattitaidon SM-kisaan TAOa lähtee edustamaan Josefina Satto. 
Siitä ja muista mittelöistä lisää myöhemmin. Peukut pystyyn ja tsemppiä TAOn valmennettaville!

tiistai 5. huhtikuuta 2022

Verhoilussa korostuvat kiertotalous ja kestävä kehitys


Verhoilu on oivallinen esimerkki kestävästä kehityksestä ja kiertotaloudesta. Mikä sen paremmin kuvastaisi asiaa kuin se, että vanha, huonoon kuntoon päässyt huonekalu saa korjaamalla uuden elämän? 

TAOn verhoilulinjan 1. vuoden opiskelija Monika  iloitsee siitä, että hän on päässyt jo opintojen alkuvaiheessa tekemään asiakastöitä. - Toki ensin tehtiin muutama harjoitustyö koululla oleviin tuolirunkoihin. On kuitenkin mukavaa tottua alusta pitäen siihen, että työ pitää tehdä kunnolla. Sitä paitsi työt voisivat käydä hieman yksitoikkoisiksi, jos tekisi vain itselleen. 

Teollisen verhoilun opintojen tunneilla suurin osa opiskelijoista, niin myös Monika, on ahkeroinut vaaleanpunaisen nojatuolin kimpussa, jonka pehmustukseen käytetään muun muassa vaahtomuovia.  


Perinteisen verhoilun puolella Monikalla on työn alla K-tuoli, josta tehdään asiakkaan allergian vuoksi kokonaan muoviton, joten käytettävien materiaalien valintoja pitää miettiä tarkasti. Työssä käytetään esimerkiksi haapalastua. Pehmustamisen ja päällystämisen lisäksi työhön kuuluu myös rungon korjaamista. Kakkosvuonna verhoilijat saavat valita erikoistumisopintoja oman kiinnostuksensa mukaan. Monikan mielessä ovat ainakin rottinkityöt.



Joni Piipponen aloitti verhoiluopinnot kuluvan vuoden tammikuussa. Hänen käsissään keinonahkaisen tuolin istuinosa saa pian uuden pehmusteen ja päällisen. Nyt ovat meneillään purkutyöt. Sen jälkeen ovat vuorossa vaahtomuovipehmusteen kiinnitys sekä päällystäminen verhoilukankaalla. Kyseessä oleva työ, jota kutsutaan opiskelijoiden keskuudessa irtolätkän teoksi, kuuluu kaikkien opiskelijoiden alkuvaiheen harjoitustöihin. Verhoilu on Piipposen mielestä kivaa puuhaa. 

Opettaja Sari Hakala muistuttaa, että vaikka verhoilualan koulutukseen on viime vuosina tullut enemmän naisia kuin miehiä, on verhoilualalla edelleen paljon miehiä, ja heitä toivotaan koulutukseenkin yhä lisää. 


Päivi Koskinen, joka valmistuu verhoilijaksi keväällä, on valinnut erikoistumisopinnoikseen ajoneuvoverhoilun. Kuvassa hän on juuri ommellut moottoripyörän satulaan keinonahkaisen päällisen. Työvaihetta edelsi satulan pehmustus ja päällystyksen kaavoitus. Koskinen on alanvaihtaja, ja hän kertoo pitävänsä verhoilualasta.
 - Hyvä valinta, hän toteaa, eikä haittaa, vaikka koulumatkaan kotipaikkakunnalta Eurasta menee puolitoista tuntia. Hän on suorittanut opintoihin liittyviä työelämäharjoitteluja sekä Erkki Hakalalla että  Autovarustamo ProVanissa, joten ajoneuvoverhoilutyöt ovat tulleet hänelle jo tutuiksi. Toiveissa valmistumisen jälkeen olisi työllistyminen johonkin alan yritykseen. Työkokemuksen kartuttua myös oman yrityksen perustaminen voisi kiinnostaa.

Tuulia Kunnas puolestaan valmistui teolliseksi verhoilijaksi TAOsta jo reilut kymmenen vuotta sitten. Hän palasi koulun penkille elokuussa 2020 ja suorittaa nyt TAOssa restauroijan perustutkintoa. Yhdeksi valinnaiseksi tutkinnon osaksi hän valitsi perinteisen verhoilun, ja meneillään on parhaillaan perinteisen laiskanlinnan joustimien sitominen. Yksilölliset opintopolut mahdollistavat sen, että eri tutkinnoista voidaan valita tutkinnon osia. Toki valintaa tässä tapauksessa edesauttoi sen, että opiskelijalla oli aiempaa osaamista verhoilusta. 
Omassa kotiverstaassaan Kunnas on pystynyt ylläpitämään verhoilutaitoaan, vaikka on ehtinyt reilun kymmenen vuoden aikana tehdä paljon muutakin, kuten kukkakauppiaan töitä. Hän haaveilee valmistumisen jälkeen yrittäjyydestä, sillä tilat olisivat jo valmiina ja pienten lasten äitinä hän tekisi töitä mielellään kotona. 

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Monipuolisuus kiinnostaa tulevia kiinteistönhoitajia

 

Teemu Korhonen opiskelee kiinteistönhoitoa TAO, Turun ammattiopistosäätiössä nyt toista vuotta. Hän kertoo, että kiinteistönhoitaja ei ihan varmaksi voi tietää, mitä tuleva työviikko tuo tullessaan. Se on myös työn suola. - Ensi viikolla on ainakin luvassa liukkauden torjuntaa talvikeleissä, paloilmaisimien irrotusta ja kiinteistöjen yleisvalvontaa, hän luettelee. - En varmaan jaksaisi, jos työ olisi koko ajan yhtä ja samaa. 

Kiinteistönhoitajaksi valmistuva Santeri Nurmi (vasemmalla)  teki opintojen näyttötyönä tukikahvan asennuksen laatoitettuun tilaan, jossa puhkaistiin vedeneristys. Porakoneella oli paljon käyttöä, sillä reiät piti porata teräksiseen renkaaseen, samoin apureiät kaakeliin. Lisäksi ennen ruuvien varsinaista kiinnitystä tarvittiin saniteettisilikonia. Myös asennuksen paikka oli mietittävä ennen työn aloitusta.  Työ sujui suunnitelmien mukaan, kertoi  Santeri.  

Hannes Tomminen puolestaan kertoo, että kiinteistönhoitaja kohtaa työssään myös kaikenlaista korjattavaa. - Hajulukkoja ja vessanpönttöjä, ovien ja saranoiden vaihtoa, mitä nyt kiinteistöissä vastaan tulee. Hänen luokkakaverinsa Ville Inermo lisää, että omakotitalojen omistajille olisi paljon hyötyä kiinteistönhoitajan osaamisesta. Lisäksi työtehtävät voivat myös liittyä lämmityksen ja ilmanvaihdon koneisiin, niiden säätöihin ja valvontaan. Tällä kertaa nämä nuoret miehet (kuvassa oikealla Ville ja vasemmalla Hannes) ovat viihtyneet koulun luentosalin remonttiin liittyvissä purkutöissä. 

Opiskelija Tino Jansenin opintoihin on kuulunut myös kahdeksan kuukauden mittainen oppisopimusjakso aidossa työympäristössä. - On kiva, kun pääsee tekemään hommia niin sisällä kuin ulkona, hän kertoo. - Olin myös iloinen, että minulle annettiin paljon vastuuta, muun muassa oma piha-alue hoidettavaksi, Tino lisää. Lisäksi hän muistuttaa, että kiinteistönhoitajan työ sisältää myös asiakaspalvelua. - Valituksia tulee jonkin verran, mutta onneksi myös kiitosta. 

Kiinteistönhoidon opettaja Niko Toivonen puolestaan kertoo, että kiinteistönhoitajan työssä toteutuu useimmiten kiertotalouden ja kestävän kehityksen perusajatukset. - On järkevää hankkia tuotteita, joita voi huoltaa, hän korostaa. Ei siis esimerkiksi tarvitse aina ostaa uutta merkkihanaa, vaan laajan varaosavalikoiman ja huollettavuuden ansiosta säätöosan uusiminen usein riittää korjaamaan vanhan lähes uuden veroiseksi. Työmääräkin on tällöin usein pienempi, joten kustannuksia säästyy sitäkin kautta. Kiinteistöä hyvin hoitamalla rakennuksen arvo säilyy pitkään!